Suomalaiset ovat negatiivista kansaa

Vanhojen sanontojen mukaan suomalaiset ovat sekä negatiivista, että kateellista kansaa. Yhtälönä tämä on vielä monimutkaisempi juttu. Aloin miettimään tätä asiaa tänään hieman tarkemmin.

Miksi ihmisen pitää olla niin hirveän negatiivinen? Pidän itse itseäni vielä todella pessimistisenä ihmisenä (olen aina varautunut pahimpaan!), mutta koen silti olevani positiivinen, innovatiivinen sekä optimistinen. Toisin sanoen olen aina varautunut pahimpaan, mutta en estä itseäni toteuttamasta unelmiani/haaveitani, sillä haluan yrittää saada ne onnistumaan. Olen itseasiassa saanut itsestäni hieman positiivisemman ja iloisemman ihmisen verrattuna menneisyyteen, koska koen että olen onnistunut joissakin asioissa. Pessimistisyys on taustalla aina, mutta toisaalta olen kääntänyt tämän ominaisuuden positiiviseksi myös. Pystyn paljon paremmin elämään jalat maassa, kun ymmärrän että eri asioilla on aina kaksi puolta. Ymmärrän, että elämässä voi tapahtua mitä vaan, sekä hyvää että huonoa. Ymmärrän, että toisiin asioihin voit vaikuttaa itse, mutta on edelleen asioita joihin et voi vaikuttaa vaan ne ovat aika pitkälti kohtalon käsissä.

Kuinka moni ihminen oikeasti omalla asenteellaan estää itseään onnistumasta? Uskon, että prosentti on melko suuri. Jos ajattelet aina, että joku ei tule toimimaan niin luultavasti se ei myöskään tule. Jos uskallat yrittää ja jaksat tsempata itseäsi asian suhteen, alkaa asiat menemään pikku hiljaa sinne suuntaan minne niitä yrität kuljettaa.

Kukaan ei ylipäätään tekisi elämässä mitään, jos asenne olisi aina se että ei tule onnistumaan. Ja toisaalta taas, jos mikään ei kenelläkään ikinä onnistuisi, ei kukaan tällä hetkellä tekisi täällä mitään. Voimme tästä ratkaista siis; homma toimii kun rakentaa sen toimivaksi ja uskoo siihen. Yksinkertaista, eikö? Toki kohtalon tuomat haasteet voivat mutkistaa asioita matkalla, mutta sekään ei saa olla syy jättää yrittämättä. Jos tulee mutkia matkaan, niin etsitään uusi tie joka on sillä hetkellä parhain. Suunnitelmaa voi aina muuttaa, jos tulee ongelmia, mutta tavoitteeseen tulee aina pyrkiä.

Olisiko Cheek noussut suomen kärkilistoille, jos hän olisi ajatellut ensimmäisen biisinsä jälkeen, että tämä ei tule ikinä onnistumaan/hänestä ei tule tunnettua, koska ensimmäinen biisi ei nostanut heti suosiota.

Coca Cola pulloja myytiin heidän ensimmäisenä vuotena perustamisen jälkeen vain ihan muutama pullo. Miettikää, kuinka laaja yrityksen toiminta on nykypäivänä. Olisivatko he tässä tilassa, jos tämän ensimmäisen vuoden jälkeen olisi laitettu pillit pussiin?

Eräs entinen tuttavani olisi päässyt suoraan 18-vuotiaana eläkkeelle, koska on oppimisvaikeuksien vuoksi käytännössä 80% luku- ja kirjoitustaidoton. Hän on nyt päälle 40-vuotias, joten tuohon aikaan ei varmaan vielä tiedetty niin paljon lukihäiriöistä yms. että olisi saanut parhainta mahdollista hoitoa mitä saattaisi saada tänä päivänä. Mutta hänellä on käytännössä todella paha lukihäiriö johon ei ole saanut tarvitsemaansa apua, vaikka tutkimuksia yms. aikanaan tehtiinkin – ei vaan löydetty ratkaisua. Hän ei ottanut kuitenkaan eläketarjousta vastaan, vaan jatkaa edelleen menestyksekkäästi työntekoa vaikka ei osakaan kirjoittaa/lukea kunnolla. Hän pärjää silti ammatissaan ja elämässään ihan hyvin. Hattua nostan hänelle ja asenteelleen! Hän ei valinnut sitä helpointa tietä, vaan halusi yrittää. Ja arvatkaa, montako kertaa on ollut luovuttaminen mielessä, mutta eipä ole luovuttanut?

Olisiko kukaan uskonut 100 vuotta sitten, että Neil Armstrong kävelee kuussa vuonna 1969? Olisiko kukaan lähtenyt tähän operaatioon, ellei kukaan olisi uskonut sen mahdolliseen saavuttamiseen?

Moniko nykyisin tunnettu ja suosittu yritys olisi perustettu aikanaan, jos yksikään ihminen ei uskoisi tekemiseensä? Jos nämä ihmiset luottaisivat toisten ihmisten näkökantoihin ja negatiiviseen ajatteluun, ei yritysidea olisi kantanut pitkälle.

Uskon, että meidän olisi aika ottaa nyt mallia näiltä tekijöiltä ja katsoa minne elämä kantaa. Ai että rakastan ihmisiä, jotka tekevät palavalla halulla asioita joita rakastavat ja saavat siitä elämäniloa elämäänsä!

Niinpä. Mitään ei luultavasti ikinä tapahdu, jos et uskalla yrittää. Toki hullutuksiin ei kannata ryhtyä, mutta aina kannattaa muistaa että on olemassa mahdollisuus. Kukaan ihminen maailmassa ei ole saavuttanut mitään tekemättä mitään. Toiset ovat paiskineet paljon töitä unelmiensa eteen. Mutta etenkin haluan painottaa, että kaikki on mahdollista. Uskokaa pois.

Aihe tuli mieleeni, kun aloin miettimään omaa historiaani. Kun ostin tämän toisen sijoitusasuntoni joulukuussa, en kertonut asiasta kenellekkään. En miehelleni, en perheelleni, en ystävilleni. Toisaalta tämä on hyvin naurettava asia, koska perheelleen tulisi pystyä kertomaan kaiken yms. Syy ei ollut oikeastaan siinä, etten pystyisi puhumaan heidän kanssa mistä vaan. Syy on siinä, että tiesin tasan tarkkaan heidän ensimmäisen reaktionsa mikä se olisi tullut olemaan. "Oletko sä hullu? Millä rahalla? Tuhoon tuomittu idea!" Ideani olisi siis lytätty maanrakoon alle aikayksikön. Juuri tälläisiä suurin osa suomalaisista ovat. Niin negatiivisia.

Onhan se aika hullua omaankin korvaan, että minä 22-vuotiaana omistan myyjän palkalla kaksi eri asunto-osaketta. En olisi kuvitellut olevani tässä tilanteessa viisi vuotta sitten. Tänä päivänä perheeni ja mieheni jo tietävät hankinnastani, mutta ovat silti ihmetelleet että mikä järki.. Koen, että olen ihmisenä sellainen jalat maassa ja pää pilvissä kulkeva.. Uskallan ottaa riskiä, mutta en ala hulluttelemaan jalat irti maasta. Ymmärrän edelleen riskit, ja minusta ne ovat melko matalat asuntosijoittamisessa jos valitsee kohteet oikein. Toisin sanoen saan asunnon kaupaksi jos haluan, ja omani takaisin.

Toisaalta siis jotenkin olen hävennyt sitä, että olen laittanut itseni ja rahani likoon, jotta saisin tuottoa rahalleni. En tajua, että miksi. Se on vain tämä suomalaisten yleinen asenne kaikkea kohtaan. Lisäksi en halua huudella asioistani, koska pelkään ihmisten kateutta. Elämässäni ei ole mitään erikoista, jota tarvitsisi kadehtia. Toki minulla on kaikki hyvin, ja olen onnellinen. Mutta se ei johdu rahasta tai materiasta. Se on pään sisäinen tila, johon olen päässyt pitkän itsetutkistelun ja henkisen kehityksen avulla. Raha ja materia ei tee minusta onnellista, vaan elämät pienet asiat. Perhe, ystävät ja lemmikit. Raha vaan auttaa näiden kaikkien ylläpitämisessä ja rakentamisessa, siksi pyrin myös saamaan tasapainoon talouteni.

Se on vaan elämän realiteetti, että elämässä ei tapahdu mitään jos et yritä tehdä mitään. En ole rikkaasta perheestä, enkä ole rikas tälläkään hetkellä. Elän melko kädestä suuhun, sillä olen säästöni investoinut asunto-osakkeisiini. Haluan kuitenkin rauhallisen tulevaisuuden rahallisesti, joten tahdon pyrkiä vaurastumiseen pienin askelin. Tuskin minusta ikinä mitään kroisosta tule, mutta pienestä on hyvä aloittaa. Uskon, että vaiva on sen arvoista sitten joskus. Enkä oikeastaan koe tätä edes vaivaksi, vaan tämä tulee tässä sivussa kuin muukin elämä.

Jännä on myös se, että minua tosiaan pidetään varakkaana ihmisenä koska minulla on varaa ostaa asuntoja. 30% olen maksanut omasta kukkarosta, ja loput ovat pankilta lainaa. En siis koe olevani rikas, sillä minulla on lainaa. Halusin kuitenkin sijoittaa pankkitilillä lojuvan rahamäärän johonkin järkevään, ettei se ole inflaation syömänä tilillä tai etten käytä sitä mihinkään muuhun turhaan. Haluan tuottoa rahalleni. Mielestäni tämä on siis enemmänkin järkevä päätös kuin sellainen, mikä pitäisi lytätä heti maanrakoon.

Elän aika vaatimatonta elämää tällä hetkellä. En kaipaa uutta ja hienoa. Nautin tämänhetkisestä elämästäni, enkä kaipaa mitään lisää. Matka on tärkeämpi kuin päämäärä! Toisin sanoen saan tällä hetkellä kaiken mitä haluankin (tai no ainahan sitä haluaisi jotain muuta, mutta sanotaanko että minulla on tällä hetkellä kaikki mitä tarvitsenkin!), enkä mieti koko ajan että "sitten kun".. Sitten kun mitä? Pitää ymmärtää, että elämä on tässä ja nyt. Ei viiden vuoden päästä. Toki pidän ihmisiä järkevänä, jotka miettivät elämäänsä myös tulevaisuuteen ja rakentaa sitä mutta on osattava nauttia hetkestä, koska ei tiedä mikä päivä on viimeinen.

Tällä hetkellä kaikki "ylimääräinen" raha menee tähän asuntojen pyörittämiseen. Mutta ei se haittaa. Tosiaan saan kaiken mitä tarvitsenkin, ja vähän enemmänkin. Itse olisin ainakin ylpeä, jos tulevaisuudessa oma lapseni (jos sellaisia tulee) olisi kiinnostunut säästämisestä/sijoittamisesta baarissa ryyppäämisen sijaan. Miksi ihmiset eivät katso nenäänsä pidemmälle? On ihan OK tunkea kaikki rahansa turhuuksiin, koska kaikki tekevät niin. Mutta on hullua riskin ottamista sijoittaa rahat asuntoon? Uskon, että ihmisiä pelottavat "vieraat asiat" joista he eivät itse ole ottaneet selvää/heillä ei ole kokemusta asiasta. Toisaalta taas minua ärsyttää ottaa vastaan ihmisiltä mielipiteitä, joilla ei ole kokemusta edes asiasta. He ovat muokanneet mielipiteensä kuulemansa perusteella ilman realiteettista kokemusta asiasta. Toki arvostan, että ihmisillä on erilaisia mielipiteitä mutta pitäisi myös tietää, mistä puhuu.

Mutta tälläistä tänään. Tehkää asioita joista nautitte, uskaltakaa haaveilla! Muistakaa pitää kuitenkin järki päässä, ettette lähde mihinkään hullutuksiin mukaan. Pointtini on se, että unelmat ja haaveet yleensä kantaa kun on valmis tekemään töitä niiden eteen. Uskaltakaa uskaltaa! Seuratkaa elämässänne asioita joita rakastatte, joista te saatte elämäänne sen palon. Uskon, että se tuo elämäänne vielä paljon hyvää. Toivottavasti saitte tästä ajattelemisen aihetta. :) Te pystytte uskomattomiin asioihin, kun annatte itsellenne luvan yrittää ja lopetatte negatiivisen ajattelun.

En olisi ikinä uskaltanut ostaa asuntoa, jos olisin miettinyt että minulla on liian pieni palkka ja rahat eivät riitä. Toki on järkevää miettiä mihin oma talous riittää, ja toimia sen varassa. Ei siis saa tehdä ylilyöntejä jolloin velkakierre on valmis!

Ja tiedättekö mitä? Olen huomannut itse sen, että eläminen on ”järkevämpää” kun sinulla on tavoite sille mitä teet ja miksi olet täällä. Toki jokaiselle on varmasti ensimmäinen ”syy” elämiseen perhe yms. Tarkoitan nyt kuitenkin sitä, että jos täällä maanpäällä on jokin asia jota haluat tehdä ja pidät siitä, on eläminen helpompaa. Kun sinulla on tavoite mihin haluat pyrkiä, on ainakin minun elämiselleni jokin syy ja eläminen huomattavasti merkityksellisempää sekä ihanampaa. Menen ihan mielelläni töihin, koska tiedän että tämän avulla olen pikkuhiljaa lähempänä tavoitettani. Vaikka se työnteko ei aina ole mukavaa, mutta itse ajattelen asian näin. Uskon, että ilman tämän hetkistä velkaani en olisi yhtään niin tehokas säästämisessäni/sijoittamisessa. Mutta nyt kun minulla on tavoite mihin haluan säästää, tulee tehtyä asian eteen ihan eri tavalla töitä! Minulla on päämäärä jonka haluan saavuttaa, ja tiedän että tulen sen saavuttamaan jos jatkan määrätietoisesti askel kerrallaan tavoitteeni tavoittelemista. Tarkoitan, että jos minulle ei olisi esim. lainaa jota maksaa pois (pakollinen meno), vaan päättäisin säästää esim. säästötilille tietyn summan kuukaudessa niin minulla ei olisi lainkaan näin isot poltteet tavoitteeni saavuttamiselle, koska se olisi ns. ”vapaaehtoista”, eikä tässä oltaisi missään ongelmissa vaikka tästä vähän lipsuisi. Nyt pankki on kuitenkin asettanut minulle tarkat ehdot jonka mukaan toimia, joten koen olevani nyt paljon tehokkaampi säästämiseni kanssa kun on ”tilanne päällä” koko ajan. Tiedän myös kuinka hieno tunne se aikanaan on, kun lainat on maksettu ja sijoitukseni alkavat tuottamaan rahaa takaisin päin. Toivottavasti tulen näkemään tämän päivän joskus. Tiedän, että tulen pääsemään tavoitteeseeni kunhan kukaan ei listi minua sitä ennen.  :D Toisin sanoen olen ihminen, jolla täytyy olla koko ajan jotain rimoja, tavoitteita ja ”häslinkiä” elämässä, jotta koen eläväni. Saan siitä ihan mahdottomasti virtaa ja energiaa sekä halua tehdä asioita. Se, että minulla ei yhtäkkiä olisikaan mitään unelmia/haaveita joita kohti tavoitella, luultavasti masentaisi minut. En kestäisi elämää, jolloin päivät olisivat keskenään samanlaisia eikä olisi mitään tavoittelemisen arvoista. Olisin vaan ja möllöttäisin – EI KIITOS! Elämän pitää koko ajan rakentua ja kehittyä eteenpäin. Ja myös minun itseni.

En olisi ikinä päässyt kouluun, jos olisin ajatellut että ilman lukion opintoja en tule insinöörilinjalle pääsemään. Luin 24/7 koko kevään, otin sähköopin kaavat mukaan töihinkin opetellakseni niitä ulkoa. Montako kertaa meinasin antaa periksi? Voin sanoa, että monta. Jatkoin lukemista itku kurkussa, mutta heinäkuun alussa tämä kaikki rypeminen palkittiin.

Ei siis ikinä kannata tyytyä asioihin, joita sinulla on nyt. Toki niistä on oltava kiitollinen ja onnellinen, mutta aina on myös mahdollisuus pyrkiä parempaan. Aina.

PS. Ainoa asia mikä minua kaduttaa nykyisessä elämässäni on se, että miksi en uskaltanut heittäytyä aikaisemmin? Miksi en uskaltanut seurata haaveitani ja unelmiani? Miksi en ole uskaltanut olla ennen oma itseni? Miksi olen ollut niin hukassa itseltäni, kuin olen ollut? Miksi olen antanut toisten ihmisten ja yhteiskunnan normien yrittää muuntaa itseäni johonkin kaavaan? Miksi en ole ymmärtänyt, että minulla on vapaus olla juuri sellainen kuin olen ja seurana niitä teitä joista olen kiinnostunut. Toisaalta, jos en tätä kaikkea elämää olisi kokenut en olisi se ihminen ajatuksineni kuka tällä hetkellä olen.

Mukavaa tiistaita.

Koko kesä koti-ikävää ja masentavia ihmissuhteita

Osaatteko kuvitella, että nyt ollaan jo elokuun loppua kohti menossa kovaa vauhtia?! Itse havahduin tähän juuri, ja tuntuu todella kummalliselta. Mihin se koko kesä katosi? Tuntuu, että koko kesää ei ole oikein edes ollut. Havahduin johonkin omituiseen todellisuuteen vasta nyt.

"Kun me todella tiedämme, että elämä on vaikeaa — todella ymmärrämme ja hyväksymme sen — niin elämä ei enää olekaan vaikeaa." - Tommy Tabermann

Oma kesäni on ollut sekava. Se on ollut osittain surullinen ja masentava, mutta osittain olen taas hyvin onnellinen ja iloinen kaikesta kokemastani. Haluan olla se ihminen, joka ei valita turhista asioista vaan osaa nauttia elämän pienistä iloista. Vaikka elämä tuo myllerryksiä tiellemme, haluan katsoa ihaillen kesäillan auringonlaskua rannalla tai nauttia aamukahvistani ulkona. Vaikka olisi murheita. Uskon, että elämässä onnellisimpia ihmisiä ovat ne, ketkä osaavat nauttia myös pienistä asioista. Vaikka huolia ja suruja on, ne pitää osata kohdata ja käsitellä ja sitten jatkaa elämää. Usein ne myös rikastuttavat meitä, koska kasvamme ihmisenä erilaisten kokemuksia myötä. Myös näiden huonompien kokemusten vuoksi tulemme muuttumaan ihmisenä.

Oikeasti pidemmän aikaa elämässäni on ollut kaikki hyvin. Minulla on ihana koti, rakas perhe, rakastettavat lemmikit, sain opiskelupaikan, minulla on työpaikka, minulla on ystäviä sekä harrastuksia joista pidän. Elämässäni on tapahtunut toisinaan myös niitä huonoja juttuja, ja melankolisena tunteellisena ihmisenä takerrun toisinaan menneisiin asioihin liikaa kiinni. Mielialani ja tunteeni saattavat vaihdella, toisinaan olen hyvin iloinen ja positiivinen, mutta toisinaan synkkyys valtaa mielen ja olotilani on masentunut, samaaton sekä iloton. Nämä olotilat kestävät aina hetken, kunnes olen saanut masistella ja miettiä asioita päässäni tarpeeksi kauan ja saan taas onnellisuus moodin elämässäni päälle. Toisinaan nautin jopa näistä omista fiiliksistäni, rakastan pyöritellä asioita pääni sisällä sillä saan paljon erilaisia ajatuksia päähäni. Käsittelen asiat perin pohjin ja palaan niihin aina uudelleen eri suunnalta - kunnes ajatus katoaa lopulta kokonaan. Uskon, että asia tulee tällöin käsiteltyä mielessäni loppuun ja voin jatkaa matkaa. Uskon, että elämä olisi helpompaa ilman tätä asioiden mielessä pyörittelyä, mutta toisaalta se opettaa minulle paljon sellaisia asioita elämästä joita muut eivät välttämättä edes mieti. Esimerkiksi miestäni ärsyttää se, että ajattelen elämää niin syvällisesti. Hän kuulemma sekoisi, jos ajattelisi samanlaisesti kuin minä. Itse en vaan voi näille ajatuksilleni mitään, ne vain tulee. Mietin usein elämä tarkoitusta, syntymää ja kuolemaa. Mietin todella raskaitakin asioita. 

Tuntuu, että tämän kesän olen pyörinyt tavallista enemmän surullisissa ja syvällisissä asioissa. Toisaalta tämä kesä on ollut kasvamisen aikaa; olen kasvanut henkisesti paljon. Olen käynyt rankkoja asioita mielessäni läpi, ja seison tässä edelleen päättäväisenä menossa eteenpäin. Asiat ovat sellaisia, joista en voi oikein puhua kenellekään koska kukaan ei ymmärrä. Tai yksi ihminen ymmärtäisi, mutta hän ei halua enää pitää minuun yhteyttä. Tosiaan keväällä meni poikki yksi itselleni tärkeä ihmissuhde. Yhteydenpito katkesi seinään. Ennen niin tärkeä ihminen ei kuulu enää elämääni millään tapaa. En tiedä mitä tämän ihmisen päässä liikkuu, eikä sillä oikeastaan olee enää väliäkään. Hän on tehnyt selväksi nykyisen mielipiteen itsestäni, joten nämä ovat asioita joihin en voi enää itse vaikuttaa. Kyllähän se sattuu, kun olet kuvitellut olevasi tärkeä jollekin ihmiselle ja yhtäkkiä heräätkin todellisuuteen - että et ole ollut hänelle juuri mitään, koskaan. Jos olisimme olleet oikeita ystäviä, ei hän olisi valmis päästämään irti näin helpolla. Toisaalta tiedän, että tämä on parempi ratkaisu näin. Toisinaa mietin, että miettiikö hän ikinä minua tai ikävöikö? Harmittaako häntä väliemme poikki meneminen, vai miettiikö hän enää minua laisinkaan? Ihan turhaan mietin tälläisiä asioita, koska ne eivät muutu suuntaan jos toiseenkaan. En tule saamaan vastauksia, mutta en kyllä tule esittämään kysymyksiäkään. Toisinaan on vain hyväksyttävä asia ja jatkettava matkaa - niillä resursseilla mitä on jäljellä. Itselleni hän oli hyvin tärkeä ihminen, ja on hankalaa kun yhtäkkiä ei olekaan sitä tukipilaria kenelle soittaa kun haluaa avautua. Hän oli ystävä, jolle pystyin puhumaan kaikesta. Uskoin, että hän oli luottamuksen arvoinen. Tuntuu, että hän oli ainoa ihminen joka ymmärsi näitä minun tunnetilojani ja sfäärejä kuinka syviin asioihin välillä kietoudun. En tiedä oliko kaikki valetta ja peitettä, vai erkaniko tiemme vain liikaa eri teille. On hankalaa, kun en pysty puhumaan asiasta kenellekään; koska kukaan ei ymmärrä miten tärkeä henkilöstä muodostui itselleni. Toisaalta on hyvä pärjätä toisinaan yksin ja lakata ihmisissä roikkuminen. Maailma muuttuu - ja me sen mukana.

Uskot tai et, on kaikki niin kuin ennenkin. Muistan lupaukset, mä tuun vielä takaisin. Niin sä katsot mua, helvetin epäillen. Tuut vielä näkemään, mä hymyilen. Apulanta - Tivoli

Pupulandian postauksesta löysin hienon määritelmän ystävyydelle, joka sai kyynelen silmääni. "Minä uskon siihen, että jokaisella ystävällä on elämässämme jokin merkitys. Eräs tuttavani sanoi kerran hienosti, että osa ihmisistä on kuin siltoja - he auttavat meitä eteenpäin ja oikeaan suuntaan matkallamme elämässä. Ehkä kaikkia ihmisiä ei ole tarkoitettukaan pysymään elämässä mukana loppuun asti, eikä sen tarvitse välttämättä vähentää suhteen merkitystä tai arvoa. Ihmissuhteen päättymiseen liittyy aina tietynlaista haikeutta, surua ja joskus katkeruuttakin, mutta samoin kuin toimimattomasta parisuhteesta, myös toimimattomasta ystävyydestä on lupa päästää irti." Ihan mahtava tekstinpätkä. Sain uutta näkökantaa asian ajattelemiseen. Tuli oikeastaan sellainen helpottunut olo, tuntuu että pystyn hyväksymään asian paremmin.

Ja aloin miettimään, että miksi olen nyt kesällä ollut vasta niin maani myynyt tästä asiasta, koska välirikko tapahtui jo keväällä. Uskon, että kun elämäni muuttuu jotenkin stressaantuneeksi ja ahdistuneeksi, niin vaikuttaa se heti mielialaani ja alan kauheasti menemään ajatuksissani synkemmälle tasolle. Mietin kauan, että miten olen nyt vasta alkanut kierimään itsesäälissä asian suhteen. On ollut niin kova ikävä henkilöä ja keskustelujamme. Olen tajunnut, että emme tule enää ikinä puhumaan tai juttelemaan. Meidän aika on ohi. Ratkaisu tähän mielialaani on kuitenkin se, että kesän aikana elämäni on muuttunut radikaalisti. Muutimme omasta kodistamme pois hetkellisesti remontin vuoksi, ja asumme nyt tälläisessä pienessä (ja ahdistavassa!!) kerrostalo yksiössä. Mulla on oikeasti koko ajan aivan valtava ahdistus täällä. Tajusin, että minulla on todella iso koti-ikävä. Vaikka kotimme on tällä hetkellä aivan sekaisin ja kuin kaatopaikka, niin tulee minulle aina sellainen kodikas olo kun astun sisään. Tahdon kotiin, ja ikävöin kotia. Uskon, että tämä tyytymättömyys nykyiseen elämääni on nostanut kaipauksen entiseen, vaikka uskoin olevani asian kanssa ihan sujut. Negatiiviset ahdistustilat nostavat esiin lisää ahdistavia asioita, joita pyörittelen mielessäni. Olen iloinen, että tunnen itseni näin hyvin ja löysin ratkaisun mielialaani. Uskon, että tämä tulee siis rauhoittumaan kun pääsemme muuttamaan takaisin kotiin viikon päästä. Uskon, että mielialani paranee huomattavasti ja saan taas positiivisen ja iloisen itseni takaisin - vaikka ystäväni ei enää kuljekkaan matkassa mukana.

Elämässänihän pitäisi siis tällä hetkellä olla kaikki hyvin, ei valittamista. Rakastan miestäni sekä perhettäni. Viihdyn kodissani, omistan mahtavia lemmikkejä sekä harrastuksia joista pidän. Minulla on ihania ystäviä, opiskelu- sekä työpaikka. Ei valittamista siis ja elämä rullaa ihan hyvin. Terveitä ollaan, eikä mitään "vakavaa" ole tapahtunut. Siksi olen itselleni jopa hieman suuttunut, koska mielialani on koko ajan niin surullinen. Toisaalta olen kyllä antanut itselleni luvan olla juuri sellainen kun olen. Kun tulee surullisia kausia, niin annan itselleni aikaa sekä luvan ajatella nämä asiat läpi - vaikka se tekeekin kipeää ja toisinaan saa mielialani vielä alemmas. Uskon, että asioiden kunnolla läpikäyminen ja kohtaaminen kasvattaa minua ihmisenä paljon. Loputtomiin ei voi juosta asioita pakoon, sillä ne ovat vastassa tulevaisuudessa jolloin ne joutuu kohtaamaan. Uskon, että on hyvää "sielunhoitoa" miettiä omia tunteitaan, olotilojaan ja muutenkin elämää. Uskon, että se on kasvattanut minusta vahvemman ja elinvoimaisemman. Osaan katsoa elämää ilman ruusunpunaisia laseja, mutta osaan kuitenkin arvostaa elämän tarjoamia pieniä iloja arjessani. En odota suurta, ja olen käsittänyt että myös pahoja asioita tapahtuu elämässä, ihan jokaiselle. Kaikki on mahdollista, eikä mikään ole ikuista. Toisinaan on myös aika päästää irti, vaikka ei haluaisi irrottaa. Toisinaan ei pysty itse pitämään kaikkia lankoja käsissään, vaan on ymmärrettävä ettei pysty itse vaikuttamaan kaikkeen. On siis ihan fine, jos lakkaa murehtimasta ja kontrolloimasta kaikkea. Eletään päivä kerrallaan ja katsotaan mitä tuleman pitää. Stressaamisella emme saa yhtään sen tarkempaa kuvaa tulevaisuudesta kristallipalloomme.

Minut ympäröin tyhjyydellä jotta voisin nähdä
Jotta oppisin itse mitä tunnen
Ja tietäisin sen
Nyt on mentävä yksin
Kulkee pitää ilman varjoo
Osan jäätävä taakse jotta toinen voi loppuun löytää 

Tätä hetkeä kartoin, tätä väistin, tätä niin pelkäsin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika

Viimeiseen tiimaan
Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista
Jonka raajat kuolleet on
Tän täytyy mennä näin
Vaikka tahtoisin kieltää, koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää

Pahat enteet hiljaisuuden kaiken täyttää
Niin tuskaisen läsnä joka hetki vaikka pään pois kääntää
Vaikka sulkisi silmät kuva säilyy eikä mee minnekään
Muttei silti tule luo vaan tuijottaa tuijottamistaan

Tämä tie meidät kaataa
Ei voi jatkaa
Ei voi olla näin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika

Apulanta - Armo

Pahoitteluni hieman synkemmästä päivityksestä. Toisaalta tämä oli itselleni hieman sellaista terapiaa ja mietintä aikaa. Jotenkin puhdistavaa, että saa avautua jonnekin. Uskon, että mielialani tulevat helpottamaan ensiviikon lopulla kun pääsemme muuttamaan takaisin kotiin. Uskon, että saan "itsestäni" taas kiinni. Tämä kesä on tehnyt hyvää itsensä tutustumisen kanssa. Ei ole ollut helppoa, mutta olen edelleen hyvissä väleissä itseni kanssa. Se on tärkeintä, sillä sinä olet itsellesi se ihminen jota et pääse karkuun - vaan jonka kanssa joudut elämään vaikka juoksisit kuinka lujaa karkuun. On melkeinpä ihan sama sen rinnalla miten tulet muiden kanssa toimeen, kunhan olet sinut itsesi kanssa.

Tosiaan havahduin tänään, että elokuu vetelee kohta loppuaan. Koko kevät ja kesä on ollut minulla aika sekavaa aikaa. Paljon uutta on tapahtunut niin henkisellä- kuin fyysiselläkin puolella. Kevät meni pääsykokeisiin lukiessa - en ehtinyt oikein nauttia keväästä mitenkään kun stressasin vain pääsykokeita. Kun pääsykokeet olivat ohi, meni kesäkuu aivan sumussa heinäkuun alkuun asti koska jännitin sitä, pääsisinkö kouluun vai en. No, kun tuli tieto että sain opiskelupaikan ni aloitimmekin jo remontin ja muutimme tänne ahdistavaan kerrostalo yksiöön. Remontti on kestänyt nyt kohta 2kk, ja kesälomanikin vietin remontin keskellä. En ole oikein saanut nautittua kesästä laisinkaan niin kuin olisin halunnut. Olen paljon viettänyt aikaa yksin täällä pienessä asunnossa, koska mielialani on ollut niin matalalla ettei ole edes kiinnostanut yrittää keksiä itselleen mitään tekemistä. Toisaalta olen saanut iloa ja voimaa liikunnasta, hyvästä ruuasta sekä lemmikeistäni.

Parisuhteeni on kärsinyt, koska molemmat olemme poissaolevia sekä stressaantuneita. Parisuhteelle ei ole aikaa niinkuin haluaisi, ja sekin on vaikuttanut mielialaan. Toivon, että kaikki palautuvat syksyn myötä normaaliksi. Uskon, että miestäni stressaa remontti ja itseäni taas kaikki muu. Syksy tulee olemaan niin uutta aikaa elämässäni, että sekin stressaa osittain. Koulu alkaa ja työt vähenee, mikään ei siis oikeastaan ole ennallaan. Toisinaan nautin pimenevistä illoista ja syksyn tulemisesta, mutta toisinaan näen sen myös masentavana, ahdistavana ja surullisena aikakautena. Pelkään omaa tunnetilaani, miten syksy vaikuttaa siihen. Meneekö mielialani paljon alemmas, vai pystynkö elämään syksyn ihan positiivisella mielellä. Jotenkin syksyn melankolisuus saa itselleni surullisuuden tunteen aikaiseksi, syksy on osittain sellaista kuolemisen ja irti päästämisen aikaa. Tietää, että pitkä talvi on tulossa. Olen miettinyt paljon päässäni sitä, kuinka erilaisia olemme mieheni kanssa. Toisinaan on sellainen olo, että sovimmeko toisillemme lainkaan. Hän ei ymmärrä minun masentavia olotiloja ja syvällisten pohtimisia, vaan on itse kovin pinnallinen ja tasapainoinen ihminen. Toisaalta uskon, että voimme oppia toisiltamme paljon. Jokaisen pitäisi oppia hieman toisilta ihmisiltä. Mieheni saattaa oppia minulta, että elämässä on syvempääkin kuin pinta. Itseni pitäisi oppia mieheltäni taas tuota tyyneyttä ja sitä, että jokaiseen asiaan ei tarvitse takerua kahden käsin kiinni - toisinaan on vain hyvä päästää irti ja jatkaa matkaa samantien sen kummemmin miettimättä.

Tässä tuli nyt postaus taas hieman ohi blogin aiheen. Mitä pidätte, että kirjoitan hieman myös muista asioista blogissa enkä vain talouteeni liittyvistä asioista? Olen kyllä sisimmissäni sitä mieltä, että kaikki liittyy kaikkeen ja näin ollen oma fiilis ja ajatukset vaikuttavat moneen asiaan kuten elämässä pärjäämiseen sekä siihen kuinka erilaiset asiat elämässä kokee. Myönnän, että olen hyvin syvällinen ja tunteellinen ihminen, joten tulette varmasti näkemään myös tätä puolta blogissani. Blogin pääidea on kuitenkin avata omaa arkeani ja elämääni; näin haluan tutustuttaa teidät itseeni sekä saada ihmiset miettimään sitä, että kaikilla ihmisillä voi olla taloudellisia tavoitteita sekä mahdollisuus pärjätä elämässä hyvinkin vaikkei elämä aina olisikaan ruusuilla tanssimista tai joutuisi ponnistamaan pohjalta ylöspäin. Vaikka olen melankolinen sekä osittain pessimistinen ihminen, olen yleensä ajatuksiltani kuitenkin positiivinen ja optimistinen - uskon, että moneen asiaan pystyy vaikuttamaan omilla teoillaan ja asenteellaan. Uskon, että meillä jokaisella on omat murheemme ja tapamme selvitä niistä. Myös sellaisilla ihmisillä on varmasti huonoja päiviä ja onnettomia aikoja, joista voisi kuitenkin kuvitella että elävät onnellista ja tasapainoista elämää.

Nyt kun sain hieman purettua olotilaani, aion loppukesän nauttia vielä tästä kesästä mikä on jäljellä. Nyt loppui stressaaminen tai vanhojen miettiminen. On aika kohdistaa voimat iloisiin ja positiivisiin asioihin elämässäni. Uskon, että elämä kantaa vaikka itse en aina kaksin käsin roikkuisi kiinni jossain asiassa. Minulla on elämässäni hyvä tukiverkosto, ihanat ihmiset ja mukavat tulevaisuuden näkymät - joten miksi en keskittyisi niistä nauttimiseen ja lopettaisi tätä surullista haihattelua? Vaikka yksi hyvä ystävyyssuhde on menetetty, aukeaa ovi monelle muulle asialle. Syksyllä elämääni tulee aivan uudenlaiset asiat ja ihmiset - matka siis jatkuu. :) Hyvää yötä ja positiivista syksyä.

Nyt mennään näin, parempaan päin

Hän sanoi ja otti mua kädestä kii

Silloin mä tajusin ettei kaikki mee niin

Kuin etukäteen huomista suunniteltiin 

Ois helppo heittää kaikki kliseet peräkkäin

Mut usko pois mä pettyvän pessimistinkin näin

Eikä sen leuka ollut rintaan päin

Ois helppo muuttua kyyniseksi

Kun ei elämä tehnytkään onnelliseksi

Oli tilillä nolla tai tonni

Meis on kaikissa kahlittu onni

Ja nyt mennään näin

Parempaan päin

Hän sanoi ja otti mua kädestä kii

Silloin mä tajusin ettei kaikki mee niin

Kuin etukäteen huomista suunniteltiin

Jo silloin ajat oli ihan yhtä huonoja

Niinä vanhoina hyvinä aikoina

Haloo Helsinki - Parempaan päin

Miksi ihminen muuten näin jälkeen päin asioita miettiessään kaunistelee asioita päässään? Ei muista toisesta ihmisestä niitä ärsyttäviä ja huonoja puolia - vaan aika kultaa kai muistot? Ainakin minulla. Meneeköhän muilla niin? No mutta anyway, nyt keskitytään tähän tämän hetkiseen elämään ja eletään päivä kerrallaan. Nautitaan jokaisesta päivästä - koska ikinä ei tiedä mikä on se viimeinen.

Seuraavaksi saatte postausta viikon budjetista sekä suunnittelemasta opiskelijabudjetistani. Lisäksi aion avautua teille hieman omasta alkoholin käytöstäni sekä mielipiteistäni asiaan liittyen.

XOXO, Sonja