Suomalaiset ovat negatiivista kansaa

Vanhojen sanontojen mukaan suomalaiset ovat sekä negatiivista, että kateellista kansaa. Yhtälönä tämä on vielä monimutkaisempi juttu. Aloin miettimään tätä asiaa tänään hieman tarkemmin.

Miksi ihmisen pitää olla niin hirveän negatiivinen? Pidän itse itseäni vielä todella pessimistisenä ihmisenä (olen aina varautunut pahimpaan!), mutta koen silti olevani positiivinen, innovatiivinen sekä optimistinen. Toisin sanoen olen aina varautunut pahimpaan, mutta en estä itseäni toteuttamasta unelmiani/haaveitani, sillä haluan yrittää saada ne onnistumaan. Olen itseasiassa saanut itsestäni hieman positiivisemman ja iloisemman ihmisen verrattuna menneisyyteen, koska koen että olen onnistunut joissakin asioissa. Pessimistisyys on taustalla aina, mutta toisaalta olen kääntänyt tämän ominaisuuden positiiviseksi myös. Pystyn paljon paremmin elämään jalat maassa, kun ymmärrän että eri asioilla on aina kaksi puolta. Ymmärrän, että elämässä voi tapahtua mitä vaan, sekä hyvää että huonoa. Ymmärrän, että toisiin asioihin voit vaikuttaa itse, mutta on edelleen asioita joihin et voi vaikuttaa vaan ne ovat aika pitkälti kohtalon käsissä.

Kuinka moni ihminen oikeasti omalla asenteellaan estää itseään onnistumasta? Uskon, että prosentti on melko suuri. Jos ajattelet aina, että joku ei tule toimimaan niin luultavasti se ei myöskään tule. Jos uskallat yrittää ja jaksat tsempata itseäsi asian suhteen, alkaa asiat menemään pikku hiljaa sinne suuntaan minne niitä yrität kuljettaa.

Kukaan ei ylipäätään tekisi elämässä mitään, jos asenne olisi aina se että ei tule onnistumaan. Ja toisaalta taas, jos mikään ei kenelläkään ikinä onnistuisi, ei kukaan tällä hetkellä tekisi täällä mitään. Voimme tästä ratkaista siis; homma toimii kun rakentaa sen toimivaksi ja uskoo siihen. Yksinkertaista, eikö? Toki kohtalon tuomat haasteet voivat mutkistaa asioita matkalla, mutta sekään ei saa olla syy jättää yrittämättä. Jos tulee mutkia matkaan, niin etsitään uusi tie joka on sillä hetkellä parhain. Suunnitelmaa voi aina muuttaa, jos tulee ongelmia, mutta tavoitteeseen tulee aina pyrkiä.

Olisiko Cheek noussut suomen kärkilistoille, jos hän olisi ajatellut ensimmäisen biisinsä jälkeen, että tämä ei tule ikinä onnistumaan/hänestä ei tule tunnettua, koska ensimmäinen biisi ei nostanut heti suosiota.

Coca Cola pulloja myytiin heidän ensimmäisenä vuotena perustamisen jälkeen vain ihan muutama pullo. Miettikää, kuinka laaja yrityksen toiminta on nykypäivänä. Olisivatko he tässä tilassa, jos tämän ensimmäisen vuoden jälkeen olisi laitettu pillit pussiin?

Eräs entinen tuttavani olisi päässyt suoraan 18-vuotiaana eläkkeelle, koska on oppimisvaikeuksien vuoksi käytännössä 80% luku- ja kirjoitustaidoton. Hän on nyt päälle 40-vuotias, joten tuohon aikaan ei varmaan vielä tiedetty niin paljon lukihäiriöistä yms. että olisi saanut parhainta mahdollista hoitoa mitä saattaisi saada tänä päivänä. Mutta hänellä on käytännössä todella paha lukihäiriö johon ei ole saanut tarvitsemaansa apua, vaikka tutkimuksia yms. aikanaan tehtiinkin – ei vaan löydetty ratkaisua. Hän ei ottanut kuitenkaan eläketarjousta vastaan, vaan jatkaa edelleen menestyksekkäästi työntekoa vaikka ei osakaan kirjoittaa/lukea kunnolla. Hän pärjää silti ammatissaan ja elämässään ihan hyvin. Hattua nostan hänelle ja asenteelleen! Hän ei valinnut sitä helpointa tietä, vaan halusi yrittää. Ja arvatkaa, montako kertaa on ollut luovuttaminen mielessä, mutta eipä ole luovuttanut?

Olisiko kukaan uskonut 100 vuotta sitten, että Neil Armstrong kävelee kuussa vuonna 1969? Olisiko kukaan lähtenyt tähän operaatioon, ellei kukaan olisi uskonut sen mahdolliseen saavuttamiseen?

Moniko nykyisin tunnettu ja suosittu yritys olisi perustettu aikanaan, jos yksikään ihminen ei uskoisi tekemiseensä? Jos nämä ihmiset luottaisivat toisten ihmisten näkökantoihin ja negatiiviseen ajatteluun, ei yritysidea olisi kantanut pitkälle.

Uskon, että meidän olisi aika ottaa nyt mallia näiltä tekijöiltä ja katsoa minne elämä kantaa. Ai että rakastan ihmisiä, jotka tekevät palavalla halulla asioita joita rakastavat ja saavat siitä elämäniloa elämäänsä!

Niinpä. Mitään ei luultavasti ikinä tapahdu, jos et uskalla yrittää. Toki hullutuksiin ei kannata ryhtyä, mutta aina kannattaa muistaa että on olemassa mahdollisuus. Kukaan ihminen maailmassa ei ole saavuttanut mitään tekemättä mitään. Toiset ovat paiskineet paljon töitä unelmiensa eteen. Mutta etenkin haluan painottaa, että kaikki on mahdollista. Uskokaa pois.

Aihe tuli mieleeni, kun aloin miettimään omaa historiaani. Kun ostin tämän toisen sijoitusasuntoni joulukuussa, en kertonut asiasta kenellekkään. En miehelleni, en perheelleni, en ystävilleni. Toisaalta tämä on hyvin naurettava asia, koska perheelleen tulisi pystyä kertomaan kaiken yms. Syy ei ollut oikeastaan siinä, etten pystyisi puhumaan heidän kanssa mistä vaan. Syy on siinä, että tiesin tasan tarkkaan heidän ensimmäisen reaktionsa mikä se olisi tullut olemaan. "Oletko sä hullu? Millä rahalla? Tuhoon tuomittu idea!" Ideani olisi siis lytätty maanrakoon alle aikayksikön. Juuri tälläisiä suurin osa suomalaisista ovat. Niin negatiivisia.

Onhan se aika hullua omaankin korvaan, että minä 22-vuotiaana omistan myyjän palkalla kaksi eri asunto-osaketta. En olisi kuvitellut olevani tässä tilanteessa viisi vuotta sitten. Tänä päivänä perheeni ja mieheni jo tietävät hankinnastani, mutta ovat silti ihmetelleet että mikä järki.. Koen, että olen ihmisenä sellainen jalat maassa ja pää pilvissä kulkeva.. Uskallan ottaa riskiä, mutta en ala hulluttelemaan jalat irti maasta. Ymmärrän edelleen riskit, ja minusta ne ovat melko matalat asuntosijoittamisessa jos valitsee kohteet oikein. Toisin sanoen saan asunnon kaupaksi jos haluan, ja omani takaisin.

Toisaalta siis jotenkin olen hävennyt sitä, että olen laittanut itseni ja rahani likoon, jotta saisin tuottoa rahalleni. En tajua, että miksi. Se on vain tämä suomalaisten yleinen asenne kaikkea kohtaan. Lisäksi en halua huudella asioistani, koska pelkään ihmisten kateutta. Elämässäni ei ole mitään erikoista, jota tarvitsisi kadehtia. Toki minulla on kaikki hyvin, ja olen onnellinen. Mutta se ei johdu rahasta tai materiasta. Se on pään sisäinen tila, johon olen päässyt pitkän itsetutkistelun ja henkisen kehityksen avulla. Raha ja materia ei tee minusta onnellista, vaan elämät pienet asiat. Perhe, ystävät ja lemmikit. Raha vaan auttaa näiden kaikkien ylläpitämisessä ja rakentamisessa, siksi pyrin myös saamaan tasapainoon talouteni.

Se on vaan elämän realiteetti, että elämässä ei tapahdu mitään jos et yritä tehdä mitään. En ole rikkaasta perheestä, enkä ole rikas tälläkään hetkellä. Elän melko kädestä suuhun, sillä olen säästöni investoinut asunto-osakkeisiini. Haluan kuitenkin rauhallisen tulevaisuuden rahallisesti, joten tahdon pyrkiä vaurastumiseen pienin askelin. Tuskin minusta ikinä mitään kroisosta tule, mutta pienestä on hyvä aloittaa. Uskon, että vaiva on sen arvoista sitten joskus. Enkä oikeastaan koe tätä edes vaivaksi, vaan tämä tulee tässä sivussa kuin muukin elämä.

Jännä on myös se, että minua tosiaan pidetään varakkaana ihmisenä koska minulla on varaa ostaa asuntoja. 30% olen maksanut omasta kukkarosta, ja loput ovat pankilta lainaa. En siis koe olevani rikas, sillä minulla on lainaa. Halusin kuitenkin sijoittaa pankkitilillä lojuvan rahamäärän johonkin järkevään, ettei se ole inflaation syömänä tilillä tai etten käytä sitä mihinkään muuhun turhaan. Haluan tuottoa rahalleni. Mielestäni tämä on siis enemmänkin järkevä päätös kuin sellainen, mikä pitäisi lytätä heti maanrakoon.

Elän aika vaatimatonta elämää tällä hetkellä. En kaipaa uutta ja hienoa. Nautin tämänhetkisestä elämästäni, enkä kaipaa mitään lisää. Matka on tärkeämpi kuin päämäärä! Toisin sanoen saan tällä hetkellä kaiken mitä haluankin (tai no ainahan sitä haluaisi jotain muuta, mutta sanotaanko että minulla on tällä hetkellä kaikki mitä tarvitsenkin!), enkä mieti koko ajan että "sitten kun".. Sitten kun mitä? Pitää ymmärtää, että elämä on tässä ja nyt. Ei viiden vuoden päästä. Toki pidän ihmisiä järkevänä, jotka miettivät elämäänsä myös tulevaisuuteen ja rakentaa sitä mutta on osattava nauttia hetkestä, koska ei tiedä mikä päivä on viimeinen.

Tällä hetkellä kaikki "ylimääräinen" raha menee tähän asuntojen pyörittämiseen. Mutta ei se haittaa. Tosiaan saan kaiken mitä tarvitsenkin, ja vähän enemmänkin. Itse olisin ainakin ylpeä, jos tulevaisuudessa oma lapseni (jos sellaisia tulee) olisi kiinnostunut säästämisestä/sijoittamisesta baarissa ryyppäämisen sijaan. Miksi ihmiset eivät katso nenäänsä pidemmälle? On ihan OK tunkea kaikki rahansa turhuuksiin, koska kaikki tekevät niin. Mutta on hullua riskin ottamista sijoittaa rahat asuntoon? Uskon, että ihmisiä pelottavat "vieraat asiat" joista he eivät itse ole ottaneet selvää/heillä ei ole kokemusta asiasta. Toisaalta taas minua ärsyttää ottaa vastaan ihmisiltä mielipiteitä, joilla ei ole kokemusta edes asiasta. He ovat muokanneet mielipiteensä kuulemansa perusteella ilman realiteettista kokemusta asiasta. Toki arvostan, että ihmisillä on erilaisia mielipiteitä mutta pitäisi myös tietää, mistä puhuu.

Mutta tälläistä tänään. Tehkää asioita joista nautitte, uskaltakaa haaveilla! Muistakaa pitää kuitenkin järki päässä, ettette lähde mihinkään hullutuksiin mukaan. Pointtini on se, että unelmat ja haaveet yleensä kantaa kun on valmis tekemään töitä niiden eteen. Uskaltakaa uskaltaa! Seuratkaa elämässänne asioita joita rakastatte, joista te saatte elämäänne sen palon. Uskon, että se tuo elämäänne vielä paljon hyvää. Toivottavasti saitte tästä ajattelemisen aihetta. :) Te pystytte uskomattomiin asioihin, kun annatte itsellenne luvan yrittää ja lopetatte negatiivisen ajattelun.

En olisi ikinä uskaltanut ostaa asuntoa, jos olisin miettinyt että minulla on liian pieni palkka ja rahat eivät riitä. Toki on järkevää miettiä mihin oma talous riittää, ja toimia sen varassa. Ei siis saa tehdä ylilyöntejä jolloin velkakierre on valmis!

Ja tiedättekö mitä? Olen huomannut itse sen, että eläminen on ”järkevämpää” kun sinulla on tavoite sille mitä teet ja miksi olet täällä. Toki jokaiselle on varmasti ensimmäinen ”syy” elämiseen perhe yms. Tarkoitan nyt kuitenkin sitä, että jos täällä maanpäällä on jokin asia jota haluat tehdä ja pidät siitä, on eläminen helpompaa. Kun sinulla on tavoite mihin haluat pyrkiä, on ainakin minun elämiselleni jokin syy ja eläminen huomattavasti merkityksellisempää sekä ihanampaa. Menen ihan mielelläni töihin, koska tiedän että tämän avulla olen pikkuhiljaa lähempänä tavoitettani. Vaikka se työnteko ei aina ole mukavaa, mutta itse ajattelen asian näin. Uskon, että ilman tämän hetkistä velkaani en olisi yhtään niin tehokas säästämisessäni/sijoittamisessa. Mutta nyt kun minulla on tavoite mihin haluan säästää, tulee tehtyä asian eteen ihan eri tavalla töitä! Minulla on päämäärä jonka haluan saavuttaa, ja tiedän että tulen sen saavuttamaan jos jatkan määrätietoisesti askel kerrallaan tavoitteeni tavoittelemista. Tarkoitan, että jos minulle ei olisi esim. lainaa jota maksaa pois (pakollinen meno), vaan päättäisin säästää esim. säästötilille tietyn summan kuukaudessa niin minulla ei olisi lainkaan näin isot poltteet tavoitteeni saavuttamiselle, koska se olisi ns. ”vapaaehtoista”, eikä tässä oltaisi missään ongelmissa vaikka tästä vähän lipsuisi. Nyt pankki on kuitenkin asettanut minulle tarkat ehdot jonka mukaan toimia, joten koen olevani nyt paljon tehokkaampi säästämiseni kanssa kun on ”tilanne päällä” koko ajan. Tiedän myös kuinka hieno tunne se aikanaan on, kun lainat on maksettu ja sijoitukseni alkavat tuottamaan rahaa takaisin päin. Toivottavasti tulen näkemään tämän päivän joskus. Tiedän, että tulen pääsemään tavoitteeseeni kunhan kukaan ei listi minua sitä ennen.  :D Toisin sanoen olen ihminen, jolla täytyy olla koko ajan jotain rimoja, tavoitteita ja ”häslinkiä” elämässä, jotta koen eläväni. Saan siitä ihan mahdottomasti virtaa ja energiaa sekä halua tehdä asioita. Se, että minulla ei yhtäkkiä olisikaan mitään unelmia/haaveita joita kohti tavoitella, luultavasti masentaisi minut. En kestäisi elämää, jolloin päivät olisivat keskenään samanlaisia eikä olisi mitään tavoittelemisen arvoista. Olisin vaan ja möllöttäisin – EI KIITOS! Elämän pitää koko ajan rakentua ja kehittyä eteenpäin. Ja myös minun itseni.

En olisi ikinä päässyt kouluun, jos olisin ajatellut että ilman lukion opintoja en tule insinöörilinjalle pääsemään. Luin 24/7 koko kevään, otin sähköopin kaavat mukaan töihinkin opetellakseni niitä ulkoa. Montako kertaa meinasin antaa periksi? Voin sanoa, että monta. Jatkoin lukemista itku kurkussa, mutta heinäkuun alussa tämä kaikki rypeminen palkittiin.

Ei siis ikinä kannata tyytyä asioihin, joita sinulla on nyt. Toki niistä on oltava kiitollinen ja onnellinen, mutta aina on myös mahdollisuus pyrkiä parempaan. Aina.

PS. Ainoa asia mikä minua kaduttaa nykyisessä elämässäni on se, että miksi en uskaltanut heittäytyä aikaisemmin? Miksi en uskaltanut seurata haaveitani ja unelmiani? Miksi en ole uskaltanut olla ennen oma itseni? Miksi olen ollut niin hukassa itseltäni, kuin olen ollut? Miksi olen antanut toisten ihmisten ja yhteiskunnan normien yrittää muuntaa itseäni johonkin kaavaan? Miksi en ole ymmärtänyt, että minulla on vapaus olla juuri sellainen kuin olen ja seurana niitä teitä joista olen kiinnostunut. Toisaalta, jos en tätä kaikkea elämää olisi kokenut en olisi se ihminen ajatuksineni kuka tällä hetkellä olen.

Mukavaa tiistaita.