Piti herätä aikaisin, kun talonmies tulee vaihtamaan asuntoomme wc-istuimen. Käytetään siis aika hyödyksi, ja kirjoitetaan suunnittelemani opiskelijabudjetti. Tulen seuraamaan budjetissa pysymistäni kuukausittain täällä blogissa.
Aion ensin budjetoida yhden lukukauden, ja katsoa myöhemmin sitten enemmän mikä on meno. Eli budjetti koskee nyt aikaa syyskuu 2015-toukokuu 2016.
Meinasin ensin tehdä teille kauniin taulukon Excelin avulla, mutta en saanut mitenkään selkeästi lisättyä taulukkoa tänne. Taulukko oli aivan liian iso, joten teksti oli jo aika pientä tihrustettavaa. Yritetään siis "kirjoittaa käsin".
En ole tarkemmin huomioinut budjetissani asuntomenojani, koska vuokralaisten maksamat vuokrat kattavat tällä hetkellä kaikki kulut. Käytännössä toinen lainani lyhenee 240€/kk sisältäen korot, sekä toinen laina on koroilla johon tällä korkotasolla menee n. 40€/kk. Näin ollen lainakuluihin menee 280€/kk. Yhtiövastikkeet vesimaksuineen ovat yhteensä 328€. Kuluja on yhteensä siis 280€ + 328€ = 608€. Vuokraa tulee kuukaudessa yhteensä 345€ + 494€ = 839€. Pääomatuloista jää siis kulujen jälkeen vielä 839€ - 608€ = 231€. Pääomatulosta joutuu kuitenkin maksamaan veroa 30%, josta saa vähentää kulut. Näin ollen pääomatuloista 839€ saa vähentää yhtiövastikkeen sekä vesimaksun 328€. 839€ - 328€ = 511€. Tästä määrästä saa vähentää vielä asunnon vuokraamiseen liittyvät kulut sekä korot. En ottanut näitä huomioon laskuissani, joten tämä jäljelle jäävä verotus summa on maksimi ja tulee olemaan tästä vähemmän. Vuoden aikana joudun maksamaan pääomatulo veroa 12kk * 511€ = 6132€ * 0,30 = 1839,6€. Yhdelle kuukaudelle verota tulee maksettavaksi 511€ * 0,30 = 153,3€. Oikeasti kuukaudessa minulle jää vuokrista ylimääräistä siis 231€ - 153,3€ = 77,7€ koska pitää ottaa huomioon että verot pitävät maksaa. Tilanne on nyt melko ihanne, että omaa rahaa ei tarvitse väliin laittaa vaan vuokra hoitaa kulujen kattamisen kunhan asunnot ovat vain vuokrattuja. En siis tule sen vuoksi huomioimaan näitä omassa budjetissani, koska pyrin pitämään asuntojen talouden omana taloutenaan enkä halua sekoittaa niiden rahoja omiin rahoihini. Pyrin myös tuon ylijäävän 77,7€/kk saamaan säästöön tulevaisuuden kuluja varten.
Olen eritellyt budjettiini seuraavat kategoriat. Perässä on myös summa joka on tavoitteena maksimissaan laittaa kyseiseen kategoriaan.
RUOKA 160€ - Tätä hieman mietin, että tulenkohan pärjäämään? Käytännössä viime kuukausina tuntuu, että on mennyt todella paljon ruokaan rahaa. Mutta toisaalta se olisi 40€/viikko. Uskon kuitenkin, että toiset pyrkivät selviämään vieläkin pienemmällä ruokabudjetilla. Tulen varmasti ensimmäisten kuukausien aikana huomaamaan, tuleeko tämä riittämään vai ei. Tahdon kuitenkin elää terveellisellä ruokavaliolla (paljon vihanneksia ja hedelmiä sekä hyviä proteiinin lähteitä kuten kala ja kana) enkä kituuttaa makaroni ruokavaliolla. Olen suunnitellut, että ostan paljon alennuksesta tuotteita sekä suosin Lidliä joidenkin tuotteiden osalta, se on sopivasti koulumatkallani vaikka omalla paikkakunnallani ks. kauppaa ei olekkaan. Pyrin myös valmistamaan ruokia isomman erän aina esim. pakkaseen.
BENSA 250€ - Tämä tulee olemaan opiskeluaikana kallein kategoria elämässäni. Bensaan tulee menemään aivan järkyttävät määrät rahaa, sillä se on todella kallista. Minulle tulee koulumatkaa 40km/suunta, joten se tekisi viikossa vähintään 400km. Kun ottaa huomioon kuitenkin muutkin ajoni, niin uskon todellisen summan olevan lähempänä 500km/viikko. Siinä tulee olemaan autokin jo kovalla käytöllä. Autoni kuluttaa noin 7litraa/100km. Bensan litrahinta taitaa olla nyt joku 1,60€/litra (en ole tarkkaan seurannut) joten se tekisi sadalle kilometrille 1,60€ * 7l = 11,20€. Pelkkiin koulumatkojen bensoihin menisi siis 45€/viikko. Aika hurjalta tuntuu, mutta näillä on mentävä. Mietin kauan, että myynkö auton kokonaan pois ja alkaisin kulkemaan bussilla. Päädyin kuitenkin autolliseen elämään, koska "täällä maalla" on todella raskasta yrittää elää ilman autoa. Käytännössä linja-auto asema on 3,5km päässä kotoani. Jaksaisinko tosiaan ympäri vuoden polkea ensin aamuisin asemalle odottamaan bussia, ja edessä olisi vielä pitkä koulupäivä. Hyvällä tuurilla saisin jo menomatkalla jonkun sadekuuron niskaani ja saisi olla v*ttuuntuneena märkänä koulussa aamusta alken. No way! Tiedän, että se menisi siihen että myöhästyisin bussista tai huonoina päivinä en jaksaisi lähteä laisinkaan kouluun. Nyt on siis ehdottomasti oltava koulunkäynnin kanssa tosissaan ja myös käytävä siellä kiltisti. Minulle tulisi olemaan myös hankalaa bussiaikataulujen katsominen, se ärsyttäisi jos pääsisi koulusta jo esim. pari tuntia ennen kuin bussi lähtee. Odotteleminen on kamalaa, sillä siinä parin tunnin aikana olisin ajanut kotiin jo noin 4 kertaa. Kiireisenä opiskelijana aika on itselleni myös hyvin tärkeä käsite, minulla ei käytännössä ole aikaa odotella monia tunteja viikossa bussia ja sitä, että pääsen kotiin. Aika tulee olemaan opintojen ja työn yhdistämisen vuoksi muutenkin kortilla, sekä vapaa-aikakin tulee hoitaa kuntoon. Ilman autoa joutuisin luopumaan suuresta osasta vapaa-ajan harrastuksiani. En pääsisi esimerkiksi tallille millään tapaa tai tapaamaan kavereita. Elämä olisi aika yksinäistä ja hengaisin vain kotona. Siksi ajattelin, että tämä auto on oikeastaan tärkeä ja sen rahan arvoinen investointi nykyisessä elämässäni. Toivon, että auto tulee kestämään opintojen ajan käyttöäni ja on hyvä ostos. Ainakin se kuluttaa vähemmän kuin entinen ja on ollut mukava ajaakin.
ASUMINEN 100€ - Asumme mieheni omistamassa talossa. En maksa hänelle vuokraa, mutta asumiskulut maksetaan puoliksi. Uskoisin tämän pyörivän noin 100€ paikkeilla/kuukausi. Kattaen siis vesi- ja sähkömaksut yms.
KÄYTTÖTAVARA 20€ - Tätä mietin pitkään, että minkä verran menee rahaa. Toisaalta tämä on sellainen, että yleensä kaikki loppuu kerralla, mutta toisaalta nämä myös kestävät eikä tarvitse olla koko ajan ostamassa. Budjetoin käyttötavaraa varten siis 20€/kk. Käyttötavara kattaa minun mielessäni siis kaikki käyttöön tulevan TAVARAN. Eli esim. siivoustarvikkeet, vessapaperi, tiskiharjat, omat hygieniatuotteet, meikit yms.
LEMMIKIT 60€ - Eli tämä summa on varattu koiran sekä kissojen tarvikkeisiin ja ruokailuun. Tuntuu, että kissat ainakin syövät aivan järkyttävästi kuukauden aikana. Koiran kulut ovat oikeastaan jopa pienemmät (ottaen huomioon, että koira painaa lähemmäs 40kg ja kissojen yhteispaino on alle 10kg), sillä iso ruokasäkki kestää todella pitkän ajan. Kissojen ruokaa taas saa olla koko ajan ostamassa, ja ovat vielä niin nirsoja että kaikki ruuat eivät käy. Kissojen kulut menevät pääasiassa kuivaruokaan, märkäruokaan, kissanhiekkaan sekä matolääkkeisiin. Koiran kulut menevät kuivaruokaan, matolääkkeisiin sekä nivelravinnelisään. Uusia tarvikkeita tarvitsee ostaa todella vähän tai jos joku menee rikki.
PUHELIN 25€ - Puhelinlasku kuukausittain on n. 20-25€. Olen miettinyt löytyisikö halvempi vaihtoehto jostain, mutta toisaalta tuo kattaa kaiken minkä tarvitsen.
KUNTOSALI 20€ - Ostan usein kuntosalille 10-kortin jonka hinta on 46€. Käyn usein kerran viikossa (vähintään) joten tämä systeemi tekee hintaa kortille 10 viikon aikana noin 20€/kk. Tässä tulen tulevaisuudessa hieman säästämään, koska nyt kun olen käynyt tallilla en ole kerennyt samassa mittakaavassa käymään salilla sekä sain kuntoseteleitä joita voi käyttää kuntosalikortin maksamiseen.
VAATTEET 25€ - Tämän budjetoin ihan täysin haasteeni mukaan, jonka vuoksi saan ensivuoden aikana käyttää vaatteisiin maksimissaan 300€. Tämä tekisi siis keskimäärin 25€/kk, jotta pysyn tavoitteessani.
MUUT 80€ - En ole ihan varma, mittä tarkoitan tällä osiolla. Tiedän kuitenkin, että usein tulee kuluja joita ei ole osannut odottaa/eivät liity mihinkään ylläolevista. Sellaisia ehkä jopa turhiksi kuluiksi lueteltavia tai muuten vain ylimääräisiä. Ne menevät tähän kategoriaan. Toivon, että tämä on kategoria jossa pystyn saamaan aikaiseksi säästöä. Tämä on sellainen ns. "hätävara", jota kuitenkin toivon ettei tarvitse ottaa käyttöön.
Sitten olisi vielä sellainen kiva, kuin vakuutukset sekä autovero. Tätä oli hankala laskea sillä osasta vakuutuksitani tulee lasku kerran vuodessa, kun taas esim. autovakuutus tulee neljässä erässä. On siis hankala budjetoida aluetta, jossa laskuja tulee epäsäännöllisen säännöllisesti, mutta kuitenkin niin että toisina kuukausina tähän ei budjetoisi mitään ja toisina kuukausina tähän menisi iso osa budjetista. Niinpä päätin maksaa joka kuukausi toiselle tililleni rahaa, jolla saan katettua vakuutusmaksut/autoveron kun niitä alkaa ilmestyä.
Autovakuutukseni on vuodessa 675,16€ sekä osakasko siihen 76,38€. Minulla on myös sairakulu- sekä tapaturmavakuutus vuodessa 49,93€. Autoveron laskin korotetun summan mukaan (päättäjät ovat päättäneet nostaa sitä alkuvuodesta) joka olisi vuodessa noin 192€. Summan tarkkuudesta ei ole ihan tarkkaa tietoa, sillä laskin sen netissä arvioivan laskurin avulla jonka tiedot eivät täsmää 100%:sti.
Tämä tarkoittaa siis kuukausibudjetissani seuraavaa rahamäärää;
AUTOVAKUUTUS 63€ - Tämän siirrän joka kuukausi talteen tulevia autovakuutusmaksuja varten. Tämä sisältää jo osakaskon.
AUTOVERO 16€ - Tämä summa menee joka kuukausi talteen tulevia autoveroja varten. Toivon, että olen laskenut summan yläkanttiin ja siihen menisi budjetoitua vähemmän.
MUUT VAKUUTUKSET 5€ - Käytännössä siis muihin vakuutuksin lukeutuu vain minun sairaskulu- sekä tapaturmavakuutus. Se on se 50€ vuodessa, joten siihen säästettävä summa ei ole iso.
YHTEENSÄ 824€
824€ on siis käytännössä summa, jolla minun tulisi pärjätä kuukaudessa. Kaikki raha joka jää vajaaksi budjetista on vain plussaa ja on tarkoitus laittaa säästöön/vararahastoon tulevaa varten. Uskon, että ensimmäiset kuukaudet tulevat tekemään tiukkaa sillä minulla on neljä erää maksettavana Kelalle vielä 330€/erä. Kun näistä eristä olen selvinnyt, alkaa taloudellinen tilanne toivottavasti helpottamaan. En ole budjetoinut tätä summaa kuukauden opiskelibudjettiin, sillä pahoin pelkään, että osan näistä joudun maksamaan säästötililtäni, koska opintojen aikaiset kuukauden tulot eivät ole niin suuret, että riittäisivät tuohon.
En osaa vielä varmaksi sanoa, miten paljon opintojen aikana tienaan kuukausittain. Pyrin tekemään n. 2-3 vuoroa viikossa, sillä koulu menee etusijalle. Tulevaisuuden taloudellinen pärjääminen on siis vielä hieman sumeaa, en usko että sitä pystyy kunnolla näkemään ennen kuin olen opiskelijaelämää viettänyt pari/kolme kuukautta. Sen varmasti siis tulee näkemään aikanaan, miten rahat riittää.
Vaikka alkuopintojen talous tulee olemaan piukilla, saan helpotusta maaliskuussa jos haluan. Tällöin saan myytyä toisen asuntoni pois, jos silloin vielä haluan. Tämä vapauttaa omaa pääomaa mukavasti omaan käyttöön opintojen aikana. Lisäksi tuloni tippuvat sen verran, että pystyn hakemaan opintotukea. Mitä en siis pysty hakemaan tällä hetkellä, koska tuloni ovat liian korkeat. Tulen elämään täysin syksyn- ja talven omien tienaamieni rahojen varassa ilman valtion tukia.
Tulen seuraamaan kuukausibudjettini onnistumista kuukausittain, sekä tulen tekemään vielä erillisiä viikkokulutus raportteja.
Säästäväisin mielin syksyyn! :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. elokuuta 2015
Opiskelijabudjetti
Tunnisteet:
budjetti,
elämäni,
kuukausibudjetti,
menot,
opiskelijabudjetti,
opiskelijaelämää,
opiskelu,
raha-asiat,
rahat riittämään,
Sonja,
säästäminen,
taloudellinen tilanne,
tulot,
tulot/menot
perjantai 7. elokuuta 2015
Asunnosta luopuminen
Aloin tänään tekemään opiskelijabudjettia itselleni, ja samoin meinasin laittaa sen näkyville tänne blogiin. Aion tämän postauksen tehdä loppuun kyllä, ja pääsette seuraamaan kuukausittain budjettini onnistumista. Nyt kuitenkin päädyin eri aiheeseen budjettia laatiessani.
Tämä on tänään ollut tälläinen funtsailupäivä, eli olen miettinyt asioita tänään hieman eri kantilta. Olen miettinyt tulevaisuudessa taloudellista pärjäämistäni kun opinnot alkavat. Budjetin tekeminen avasi silmiäni sen verran, että tajusin ettei tämä voi jatkua näin. Lukujen laittaminen taulukkoon realisoi sen, että minulla tulee olemaan opintojen aikana todella tiukkaa. Nyt on siis tehtävä päätöksiä, ja oikeanlaisia sellaisia.
En ole osannut vielä oikein tajuta sitä, että todellisuudessa menen opiskelemaan. Kun sain shokeeraavan tiedon opiskelijapaikan vastaanottamisesta (en todellakaan kuvitellut pääseväni opiskelemaan..) olen vain yrittänyt saada järjestykseen työkuvioitani, ja olen jättänyt taloudellisten asioiden miettimisen pienemmälle. Olen olettanut, että kyllä ne kulkee siinä perässä, mutta eihän se niin mene. Kyllä minun itse tarvitsee laittaa asiani kuntoon, jotta opinnot sujuvat mahdollisimman mutkattomasti.
Minun huono puoleni on myös, että en osaa päättää mitä haluan, vaan mielipiteeni vaihtuvat päivittäin. En aina myöskään oikein tiedä, mikä olisi järkevin päätös ja mikä ei. Olen tässä kuitenkin pikku hiljaa kypsytellyt ajatusta, että miten tässä toimisi. Budjettia tehtäessä sain silmäni auki täysin, että mikä tulevaisuudessa on järkevää ja mikä ei.
Tavoitteeni opinnot aloittaessa on, että koulu tulee ehdottomasti etusijalla elämässäni. Tämä tarkoittaa sitä, että töitä ei aleta tekemään koulun ohella hullun tavalla. Aikaisemmin ammattitutkintoa suorittaessani tein 4-5 vuoroa viikossa koulun ohella töitä; en tietenkään saanut keskityttyä kouluun niin paljon kuin olisi tarvinnut. Nyt en aio vetää työn tekoa överiksi, vaan opinnot suoritetaan kunnialla alusta loppuun. Onhan se fakta, että töitä on silti tehtävä joitakin vuoroja viikossa, jotta pärjää taloudellisesti.
Tällä hetkellä pääomatuloni sekä ansiotuloni ovat vuodessa niin korkeat, että en voi nostaa opintotukea ainakaan tällä hetkellä. Opiskelubudjettia rakentaessani huomasin sen ristiriidan tulevassa, että jos tarkoitukseni on tehdä melko vähän töitä opintojen ohella, en voi millään ylläpitää molempia sijoitusasuntojani sillä silloin joutuisin tekemään todella paljon kuukaudessa töitä jotta selviäisin menoistani ilman opintotukea. Liiallinen työnteko taas vie minut syvemmälle ahdingossani; opinnot kärsivät. Toisin sanoen tuloni ovat liian isot; mutta sitä rahamäärää ei näy missään koska ne ovat kiinni asunnoissa. Nyt on aika realisoida.
Olen tätä päätöstä lykännyt nyt pari kuukautta, ja toisinaan olen ajatellut että pidän molemmat asunnot. Nyt olen kuitenkin päättänyt, että uusin tulokas - joulukuussa ostettu yksiö saa mennä myyntiin. Kuvittelin jo hetken, että saan pidettyä molemmat asunnot opintojen aikana. Mutta tajusin, että talous menee liian tiukille ja tulisin stressaamaan asiasta aivan liikaa. Toisaalta en edes halua pitää asuntoa, koska sen vuokraaminen on ollut hieman hankalaa asunnon kunnon ja sijainnin vuoksi. Koen, että tämä ei olekaan niin hyvä sijoituskohde kuin kuvittelin tai muut voisivat olettaa. Sain kuitenkin ostettua asunnon halvalla, ja nyt saan hieman voittoa sen myydessäni. Kävin myös pankissa jo viikko sitten sopimassa, että toinen laina menee koroille ja lähtee normaalisti lyhenemään taas kolmen vuoden päästä kun opinnot ovat loppusuoralla. Tämä päätös ei oikeastaan haittaa yhtään, sillä saan tehdä myös tähän lainaan lyhennyksiä nyt joka kuukausi - jos vain siltä tuntuu. Plussaa on myös ehdottomasti se, että minulla on tälle myytävälle yksiölle jo ostaja tiedossa. Ei tarvitse siis laittaa rahaa välittäjään tms. Ostaja pystyy kylläkin ostamaan asunnon vasta maaliskuun aikana. Siihen asti on pärjättävä ilman opintotukea säästöillä ja työnteolla. Mutta kun asunto on myyty, ei minun tarvitse maksaa mitään lainaa ennen kuin vuonna 2018 ellen halua. Päätavoite on kuitenkin se, että saan ensimmäisen asuntoni lainan maksuun tässä parin vuoden sisällä.
Minua ei oikeastaan harmita päätös, vaan se tuntuu tähän tilanteeseen inhimilliseltä ja järkevältä päätöseltä. Itseään ei kannata rahallisesti vetää ihan loppuun asti, vaan keskittyä olennaiseen. Opinnot ja hyvä ammatti on kuitenkin tärkein sijoitus elämässä mielestäni. Pystyn sitten myöhemmin talouden vakiintuessa tekemään uusia erilaisia sijoituspäätöksiä. En ole valmis koko opintoaikaa miettimään raha-asioita ja venyttämään penniä jokaisessa asiassa. Tiedän, että talouteni ilman tätä päätöstä olisi aivan liian tiukilla. Tätä valintaa perustelin myös sillä, että stressaisin asiaa koko opintojen ajan jolloin tämä vahingoittaisi omaa energiatasoani joka taas vaikeuttaisi opinnoista suoriutumista. Vaikka voisi ajatella, että vuokralainen maksaa lainaani pois niin aina on mahdollisuus yllättäviin kuluihin ja menoihin. Varsinkin kun asuntoon tarvitsisi tehdä remonttia, jotta voisi kuvitella löytävänsä pitkäaikaisen vuokralaisen joka viihtyy. Kyllä iso taakka putoaa harteilta kun saan tämän myytyä, ei tarvitse stressata ja murehtia kuinka saan pidettyä kaikki narut käsissä. On paljon vapaampi ja kevyempi fiilis opiskella ja keskittyä tulevaan, kun ei ole liian raskas taakka niskasssa.
Tosiaan asunnosta on sovittu kaupat maaliskuussa. Saan asunnosta 30 000€ ja itse maksoin 27 000€. En siis jää tappiolle, mutta ei voittoakaan tule suuresti. Joudun myyntivoitosta maksamaan 30% veroa, sekä ostaessani asunnon jouduin maksamaan varainsiirtoveron, kaupantekokulut puoliksi myyjän kanssa sekä lainannosto kulut. Pitää myös muistaa, että olen vuoden verran saanut tästä pääomatuloa itselleni ihan hyvällä tuottoprosentilla. Asunto olisi ollut muuten suht hyvä sijoitus, mutta nämä opinnot nyt sekoittivat koko pakan uudelleen. Jos minusta ei tulisi päätoimista opiskelijaa niin pitäisin asunnon luultavasti ja remontoisin kuntoon.
Toiset ovat ihmetelleet, että miksi myyn juuri tämän asunnon. Minulla taitaa olla ensimmäiseen asuntooni isompi tunneside. Tämän ensimmäisen asunnon ostin aikanaan itselleni kodiksi, mutta myöhemmin laitoin vuokralle kun muutin mieheni kanssa yhteen. Puollan myös myyntipäätöksen järkevyyttä sillä, että asuntoon pitäisi tulevina vuosina remontoida kylpyhuone ja keittiö koska ne ovat todella vanhoja (ja rumia). Tähän taas saa menemään rahaa varmasti lähemmäs 10 000€, eikä minulla sellaista rahamäärää tule olemaan opintojen aikana. Vaikka asunto siis tuottaa nyt suht hyvällä prosentilla, vaikuttaisi tuottoon summa joka remontteihin menisi. On siis järkevämpää myydä asunto nyt pienellä voitolla, kun investoida remontteihin suuria summia rahaa. En usko, että asunnon arvo kohoaa saman summan verran tulevaisuudessa. Jäisin siis hieman miinukselle, ellen olisi valmis sitoutumaan asuntoon vielä vuosiksi tulevaisuudessa. Asunto sijaitsee myös hieman huonolla alueella tuohon parempaan asuntooni nähden. Vaikka tämä on lähempänä keskustaa, sijaitsee tämä oikeastaan huonomaineisimmalla alueella tältä paikkakunnalta. Siksi minun on aina ollut helpompi löytää tuohon toiseen vuokralainen kuin tähän. Yleensä näitä kohtuu kuntoisia ja kohtuu hintaisia asuntoja kyselevät vuokralle tietyntyyliset ihmistyypit (anteeksi yleistäminen - näin se vain on), joilla ei taas ole sitä parhainta mainetta vuokralaisena. Tämä on vuokranantajan näkökulmasta hieman ristiriitaista. Lisäksi vaikka yksiöitä suositaan edullisten kustannusten vuoksi - uskon, että ratkaisu on monelle tilapäinen ja pitkäaikaista vuokralaista ei näin ollen löydy. Ensimmäisessä asunnossani on tällä hetkellä todella hyvä vuokralainen, että sitä olisi kohtuuttoman järjetöntä myydä. Vaikka laskennallisesti toiset saattaisivat olla toista mieltä, itse ajattelen jopa nyt vähän tunteella vaikka näissä hommissa ei saisi. Uskon kuitenkin, että intuitioni ohjaa oikeaan ratkaisuun. Minulla saattaa tulevaisuudessa olla myös omaa tarvetta ks. asunnolle, jos esim. yritämme myydä taloamme ja tarvitsemme sijaisasuntoa siksi aikaa että löydämme uuden talon. Uskon, että tällä asunnolla jonka aion pitää on muutenkin paremmat tulevaisuuden näkymät. Remontteja siihen on tulossa enemmän kuin tähän jonka aion myydä, mutta uskon myös arvon hieman nousevan koska asunnot ovat hyvällä paikalla ja hyvässä kunnossa. Putkiremontti niihin tosiaan toteutetaan arvioidusti 2020.
Suunnitelmani on, että kun tämän asunnon saan myytyä maaliskuussa niin lyhennän pankkitilille pamahtavalla summalla toista lainaani. Tämän jälkeen minulla olisi asuntolainaa jäljellä enää hieman päälle 10 000€ ja laina on edelleen koroilla vuoteen 2018 asti, että saan sitä lyhennellä oman fiiliksen mukaan. Tavoitteena on kuitenkin, että ennen vuotta 2018 asuntolaina on maksettu kokonaan pois ja uskon siinä onnistuvanikin. Nyt tarvitsisi vain saada pidettyä molempia asuntoja pystyssä vielä 7-8kk. Onneksi toiseen asuntoon tulee nyt elokuun aikana uusi vuokralainen, ja toivottavasti viihtyy ainakin maaliskuuhun asti. Tulevalle ostajalle toki parempi, jos jatkaa vuokralaisena vielä pidempään. Toivon vaan, etten itse joudu enää etsimään uutta vuokralaista sinä aikana kun asunto on minulla.
Joten summarum, summarum. Kun myyn asunnon, saan hyvin realisoitua rahaa jolla saan maksettua toista lainaani pois. Pääomatuloni myös näin ollen tippuu, ja saan ensivuonna nostettua opintotukea ja pystyn keskittymään täysillä opintoihin. Olen budjetoinut, että pärjään opiskeluaikana n. 800-900€ kuukaudessa. Tähän tarvitsisi tehdä iso määrä töitä, jos opintotukea ei saa lainkaan. Kun opintotukea saa nostaa, voin laittaa työtunnit inhimillisemmälle tasolle. Lisäksi kun saan toivottavasti toisen asuntolainan maksettua mahdollisimman pian kokonaan pois (parin vuoden sisällä), alan saamaan vuokratuottoa jolloin en ole niin riippuvainen ansiotuloista opintojen aikana. Näin olen asian ajatellut ja se kuulostaa korvaani tällä hetkellä ihan järkevältä.
Uskon, että taloudellisuuden ja säästämisen kannalta on tärkeää, että osaa miettiä tekemisiään ja sijoituksiaan monelta eri kantilta. Tarvitsee osata ottaa tarvittaessa askel taaksepäin ja katsoa hetken paikallaan mitä olisi järkevää seuraavaksi tehdä. Uskon, että tärkeä taito on joskus osata jarruttaa ja luopua ajoissa. Minulle on tärkeää, että saan pidettyä talouteni tarpeeksi hyvänä myös opintojen aikana enkä elä ihan viimeisillä senteilläni ja joudu taloudelliseen ahdinkoon omien sijoituksieni vuoksi. Vaikka toisinaan teen nopeita sijoituspäätöksiä, olen kuitenkin ihminen joka haluaa pelata varman päälle kun on kyse rahasta. Kun alkaa tuntua huonolta idealta, pitää muuttaa toimintasuunnitelmaa.
Kun ja jos opintojen aikana jää ylimääräistä rahaa, aion varmaankin alkaa säästämään esim. 100€/kk johonkin rahastoon. Tai ehkä ostan osakkeita isommalla könttäsummalla kerralla, en ole ihan varma. Se pitää kuitenkin olla rahaa, jota en tule lähiaikoina tarvitsemaan muualla vaan haluan tehdä pitkäjänteistä sijoitustyötä. Aion myös alkaa säästämään rahaa tulevaisuuden haavettani varten - mieheni kanssa yhteinen talo maalla. En ole vielä päättänyt millaiselle tilille tälläistä summaa olisi järkevä alkaa säästämään nyt kun ASP-tili ei ole vaihtoehto koska ensiasuntoni on jo hankittu. Aion myös opintojen aikana pyrkiä nauttimaan elämästä. Tulevaisuudessa kun valmistun ja toivottavasti löydän työpaikan, niin voisin kuvitella ostavani sijoitusasunnon jostakin pienestä kaupungista jossa on esim. ammattikorkeakoulu/yliopisto.
Mutta nyt nämä raskaat ja tylsät jaarittelut tähän. Toivottakaa minulle tsemppiä maaliskuulle asti. :) Säästöpossun ähkyn kasvattamista jatketaan edelleen, mutta hieman eri strategialla ja eri tarkoitukseen. Ensikerralla teen postauksen opiskelijabudjetistani. Tämä oli vähän tälläinen päänselvittely postaus jossa teen tilannepäivitystä, että missä mennään.

ajatukset,
asuntolaina,
budjetti,
elämä,
menot,
opiskelu,
pohdinta,
raha-asiat,
sijoittaminen,
sijoitusasunto,
säästäminen,
taloudellinen tilanne,
tulot,
tulot/menot
tiistai 28. heinäkuuta 2015
Säästötavoite loppuvuodelle
Olen ollut kovin laiska yleensä tekemään minkäänlaisia laskelmia tai budjetteja elämäni suhteen. Oikeastaan olen alkanut pyörittelemään erilaisia numeroita vasta ihan lähiaikoina. Uskon, että jokaisen olisi hyvä luoda tavoite säästösuunnitelmilleen. Tavoitteiden ei tarvitse olla isoja tai säästettävien summien suuria, vaan itse idea on tärkein. Säästämisen aloittaminen on helpompaa kun on realistinen tavoite, jonka voi saavuttaa. Olen usein itse ollut 'kaikki nyt heti tänne' -ihminen, mutta säästämisen/sijoittamisen kanssa tämä ei toimi. Olen opetellut pitkäjänteisyyttä jotta pääsisin eroon tavasta, mutta edelleen se toisinaan tuottaa ongelmia. Olen kuitenkin huoomannut, että kun itselleen on asettanut tavoitteen jolle tulee pyrkiä, on säästämisen seuraaminen ja toteuttaminen paljon helpompaa. Säästötavoitetta ei siis tosiaan tule asettaa liian korkealle, ettei vedä itseään ihan loppuun ja saa säästösuunnitelmilleen vain ahdistuksen aikaiseksi. Liian ankara itselleen ei saa siis olla, vaan säästämisen pitäisi olla sellaisissa sfääreissä että se on kivaa ja mahdollista ilman mitään nälkäkuolemaa. Kuoleman vakavaa touhua tästä ei kannata tehdä, koska sen voi toteuttaa mukavastikin. Toki tilanne on aina erilainen ihmisestä, taloudellisesta tilanteesta ja tavoitteista riippuen. Jokaisen tulee vaan löytää ne itselle sopivimmat tavat ja summat jotka sopivat omaan talouteen.
Itselläni tosiaan alkaa uusi koulu elokuun lopulla. Tulen olemaan taloudellisesti aivan erilaisessa tilanteessa kuin viime vuodet. Aion keskittyä koulun käymiseen 100% ja jättää työt vähemmälle, koska aikaisemmin koulun käyntini on kärsinyt siitä, että tein hullun tavalla töitä ansaitakseni rahaa. No virheistään oppii ja jälkiviisaus on se paras viisaus. Toki koulun ohella minun on pakko tehdä ilta- ja viikonloppuvuoroja mutta noin 2-3 vuoroa viikossa riittää. Myös kiireellisimmät päivät/viikot aion pyytää vapaaksi. Olen siinä mielessä hyvässä asemassa, että työnantajani on hyvin joustava ka työaikoja saa sovittua tilanteen mukaan.
Minun tosiaan tulee budjetoida elämäni uudelleen ja laskea mitä elämiseen menee rahaa kuukaudessa opintojen aikana. Tätä on kovin vaikea hahmottaa kun ei ole tietoa esimerkiksi ensi kesän kesätöistä, että pääseekö minnekään. Aion tehdä kuitenkin aiheesta heinä- tai elokuun aikana oman postauksen. Laskeskelin alustavasti, että noin 800€/kk tulisi riittämään.
Loppuvuoden säästötavoitteeni ei ole iso. Luultavasti myös lainat tulevat tästä eteenpäin lyhenemään vähemmän sillä aion pienentää laumaeläin opintojen ajaksi. Minulla on myös Kelalle vielä 4 erää maksettavana takaisin. Yhden erän suuruus on 330€, joten 1320€ olisi minun laskujeni mukaan varattava tähän. Rästit ovat kasautuneet siitä, että tienasin liikaa nostaessani opintotukea. Tässä siis näette millainen sählääjä olen aikoinaan ollut (vieläkin välillä) sillä
tämä moka johtui siitä, että
taloushallinnon opiskelija ei muistanut laskea kaikkia tulojaan + lomarahojaan tulorajaa vahtiessa.
Go girl!
Syksyllä tuleva palkka menee oikeastaan kokonaan elämiseen, joten säästötavoitteeni loppu vuodelle on niinkin huimat kuin 20€/kk. Tulen kertomaan kuukausittain miten säästösuunnitelmilleni kävi. Olen tosiaan niin uudessa tilanteessa vielä, että en oikeastaan osaa sanoa saanko säästöön edes tuota, vai joudunko nostamaan säästötilillä rahaa kuluja varten? Työni muuttuu osa-aikaiseksi koulun alkaessa, joten ansiotulot vaihtelevat kuukausittain. Tähän mennessä olen yleensä säästänyt joitakin satoja euroja riippuen kuukaudesta. Tämä loppu vuosi tulee rahallisesti olemaan todella tiukka. Ensi vuoden puolella säästötavoitteeni nousee varmaan noin 100€/kk jos kaikki menevät hyvin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)