perjantai 7. elokuuta 2015

Asunnosta luopuminen

Aloin tänään tekemään opiskelijabudjettia itselleni, ja samoin meinasin laittaa sen näkyville tänne blogiin. Aion tämän postauksen tehdä loppuun kyllä, ja pääsette seuraamaan kuukausittain budjettini onnistumista. Nyt kuitenkin päädyin eri aiheeseen budjettia laatiessani.

Tämä on tänään ollut tälläinen funtsailupäivä, eli olen miettinyt asioita tänään hieman eri kantilta. Olen miettinyt tulevaisuudessa taloudellista pärjäämistäni kun opinnot alkavat. Budjetin tekeminen avasi silmiäni sen verran, että tajusin ettei tämä voi jatkua näin. Lukujen laittaminen taulukkoon realisoi sen, että minulla tulee olemaan opintojen aikana todella tiukkaa. Nyt on siis tehtävä päätöksiä, ja oikeanlaisia sellaisia.

En ole osannut vielä oikein tajuta sitä, että todellisuudessa menen opiskelemaan. Kun sain shokeeraavan tiedon opiskelijapaikan vastaanottamisesta (en todellakaan kuvitellut pääseväni opiskelemaan..) olen vain yrittänyt saada järjestykseen työkuvioitani, ja olen jättänyt taloudellisten asioiden miettimisen pienemmälle. Olen olettanut, että kyllä ne kulkee siinä perässä, mutta eihän se niin mene. Kyllä minun itse tarvitsee laittaa asiani kuntoon, jotta opinnot sujuvat mahdollisimman mutkattomasti.

Minun huono puoleni on myös, että en osaa päättää mitä haluan, vaan mielipiteeni vaihtuvat päivittäin. En aina myöskään oikein tiedä, mikä olisi järkevin päätös ja mikä ei. Olen tässä kuitenkin pikku hiljaa kypsytellyt ajatusta, että miten tässä toimisi. Budjettia tehtäessä sain silmäni auki täysin, että mikä tulevaisuudessa on järkevää ja mikä ei.

Tavoitteeni opinnot aloittaessa on, että koulu tulee ehdottomasti etusijalla elämässäni. Tämä tarkoittaa sitä, että töitä ei aleta tekemään koulun ohella hullun tavalla. Aikaisemmin ammattitutkintoa suorittaessani tein 4-5 vuoroa viikossa koulun ohella töitä; en tietenkään saanut keskityttyä kouluun niin paljon kuin olisi tarvinnut. Nyt en aio vetää työn tekoa överiksi, vaan opinnot suoritetaan kunnialla alusta loppuun. Onhan se fakta, että töitä on silti tehtävä joitakin vuoroja viikossa, jotta pärjää taloudellisesti.

Tällä hetkellä pääomatuloni sekä ansiotuloni ovat vuodessa niin korkeat, että en voi nostaa opintotukea ainakaan tällä hetkellä. Opiskelubudjettia rakentaessani huomasin sen ristiriidan tulevassa, että jos tarkoitukseni on tehdä melko vähän töitä opintojen ohella, en voi millään ylläpitää molempia sijoitusasuntojani sillä silloin joutuisin tekemään todella paljon kuukaudessa töitä jotta selviäisin menoistani ilman opintotukea. Liiallinen työnteko taas vie minut syvemmälle ahdingossani; opinnot kärsivät. Toisin sanoen tuloni ovat liian isot; mutta sitä rahamäärää ei näy missään koska ne ovat kiinni asunnoissa. Nyt on aika realisoida.

Olen tätä päätöstä lykännyt nyt pari kuukautta, ja toisinaan olen ajatellut että pidän molemmat asunnot. Nyt olen kuitenkin päättänyt, että uusin tulokas - joulukuussa ostettu yksiö saa mennä myyntiin. Kuvittelin jo hetken, että saan pidettyä molemmat asunnot opintojen aikana. Mutta tajusin, että talous menee liian tiukille ja tulisin stressaamaan asiasta aivan liikaa. Toisaalta en edes halua pitää asuntoa, koska sen vuokraaminen on ollut hieman hankalaa asunnon kunnon ja sijainnin vuoksi. Koen, että tämä ei olekaan niin hyvä sijoituskohde kuin kuvittelin tai muut voisivat olettaa. Sain kuitenkin ostettua asunnon halvalla, ja nyt saan hieman voittoa sen myydessäni. Kävin myös pankissa jo viikko sitten sopimassa, että toinen laina menee koroille ja lähtee normaalisti lyhenemään taas kolmen vuoden päästä kun opinnot ovat loppusuoralla. Tämä päätös ei oikeastaan haittaa yhtään, sillä saan tehdä myös tähän lainaan lyhennyksiä nyt joka kuukausi - jos vain siltä tuntuu. Plussaa on myös ehdottomasti se, että minulla on tälle myytävälle yksiölle jo ostaja tiedossa. Ei tarvitse siis laittaa rahaa välittäjään tms. Ostaja pystyy kylläkin ostamaan asunnon vasta maaliskuun aikana. Siihen asti on pärjättävä ilman opintotukea säästöillä ja työnteolla. Mutta kun asunto on myyty, ei minun tarvitse maksaa mitään lainaa ennen kuin vuonna 2018 ellen halua. Päätavoite on kuitenkin se, että saan ensimmäisen asuntoni lainan maksuun tässä parin vuoden sisällä.

Minua ei oikeastaan harmita päätös, vaan se tuntuu tähän tilanteeseen inhimilliseltä ja järkevältä päätöseltä. Itseään ei kannata rahallisesti vetää ihan loppuun asti, vaan keskittyä olennaiseen. Opinnot ja hyvä ammatti on kuitenkin tärkein sijoitus elämässä mielestäni. Pystyn sitten myöhemmin talouden vakiintuessa tekemään uusia erilaisia sijoituspäätöksiä. En ole valmis koko opintoaikaa miettimään raha-asioita ja venyttämään penniä jokaisessa asiassa. Tiedän, että talouteni ilman tätä päätöstä olisi aivan liian tiukilla. Tätä valintaa perustelin myös sillä, että stressaisin asiaa koko opintojen ajan jolloin tämä vahingoittaisi omaa energiatasoani joka taas vaikeuttaisi opinnoista suoriutumista. Vaikka voisi ajatella, että vuokralainen maksaa lainaani pois niin aina on mahdollisuus yllättäviin kuluihin ja menoihin. Varsinkin kun asuntoon tarvitsisi tehdä remonttia, jotta voisi kuvitella löytävänsä pitkäaikaisen vuokralaisen joka viihtyy. Kyllä iso taakka putoaa harteilta kun saan tämän myytyä, ei tarvitse stressata ja murehtia kuinka saan pidettyä kaikki narut käsissä. On paljon vapaampi ja kevyempi fiilis opiskella ja keskittyä tulevaan, kun ei ole liian raskas taakka niskasssa.

Tosiaan asunnosta on sovittu kaupat maaliskuussa. Saan asunnosta 30 000€ ja itse maksoin 27 000€. En siis jää tappiolle, mutta ei voittoakaan tule suuresti. Joudun myyntivoitosta maksamaan 30% veroa, sekä ostaessani asunnon jouduin maksamaan varainsiirtoveron, kaupantekokulut puoliksi myyjän kanssa sekä lainannosto kulut. Pitää myös muistaa, että olen vuoden verran saanut tästä pääomatuloa itselleni ihan hyvällä tuottoprosentilla. Asunto olisi ollut muuten suht hyvä sijoitus, mutta nämä opinnot nyt sekoittivat koko pakan uudelleen. Jos minusta ei tulisi päätoimista opiskelijaa niin pitäisin asunnon luultavasti ja remontoisin kuntoon.

Toiset ovat ihmetelleet, että miksi myyn juuri tämän asunnon. Minulla taitaa olla ensimmäiseen asuntooni isompi tunneside. Tämän ensimmäisen asunnon ostin aikanaan itselleni kodiksi, mutta myöhemmin laitoin vuokralle kun muutin mieheni kanssa yhteen. Puollan myös myyntipäätöksen järkevyyttä sillä, että asuntoon pitäisi tulevina vuosina remontoida kylpyhuone ja keittiö koska ne ovat todella vanhoja (ja rumia). Tähän taas saa menemään rahaa varmasti lähemmäs 10 000€, eikä minulla sellaista rahamäärää tule olemaan opintojen aikana. Vaikka asunto siis tuottaa nyt suht hyvällä prosentilla, vaikuttaisi tuottoon summa joka remontteihin menisi. On siis järkevämpää myydä asunto nyt pienellä voitolla, kun investoida remontteihin suuria summia rahaa. En usko, että asunnon arvo kohoaa saman summan verran tulevaisuudessa. Jäisin siis hieman miinukselle, ellen olisi valmis sitoutumaan asuntoon vielä vuosiksi tulevaisuudessa. Asunto sijaitsee myös hieman huonolla alueella tuohon parempaan asuntooni nähden. Vaikka tämä on lähempänä keskustaa, sijaitsee tämä oikeastaan huonomaineisimmalla alueella tältä paikkakunnalta. Siksi minun on aina ollut helpompi löytää tuohon toiseen vuokralainen kuin tähän. Yleensä näitä kohtuu kuntoisia ja kohtuu hintaisia asuntoja kyselevät vuokralle tietyntyyliset ihmistyypit (anteeksi yleistäminen - näin se vain on), joilla ei taas ole sitä parhainta mainetta vuokralaisena. Tämä on vuokranantajan näkökulmasta hieman ristiriitaista. Lisäksi vaikka yksiöitä suositaan edullisten kustannusten vuoksi - uskon, että ratkaisu on monelle tilapäinen ja pitkäaikaista vuokralaista ei näin ollen löydy. Ensimmäisessä asunnossani on tällä hetkellä todella hyvä vuokralainen, että sitä olisi kohtuuttoman järjetöntä myydä. Vaikka laskennallisesti toiset saattaisivat olla toista mieltä, itse ajattelen jopa nyt vähän tunteella vaikka näissä hommissa ei saisi. Uskon kuitenkin, että intuitioni ohjaa oikeaan ratkaisuun. Minulla saattaa tulevaisuudessa olla myös omaa tarvetta ks. asunnolle, jos esim. yritämme myydä taloamme ja tarvitsemme sijaisasuntoa siksi aikaa että löydämme uuden talon. Uskon, että tällä asunnolla jonka aion pitää on muutenkin paremmat tulevaisuuden näkymät. Remontteja siihen on tulossa enemmän kuin tähän jonka aion myydä, mutta uskon myös arvon hieman nousevan koska asunnot ovat hyvällä paikalla ja hyvässä kunnossa. Putkiremontti niihin tosiaan toteutetaan arvioidusti 2020.

Suunnitelmani on, että kun tämän asunnon saan myytyä maaliskuussa niin lyhennän pankkitilille pamahtavalla summalla toista lainaani. Tämän jälkeen minulla olisi asuntolainaa jäljellä enää hieman päälle 10 000€ ja laina on edelleen koroilla vuoteen 2018 asti, että saan sitä lyhennellä oman fiiliksen mukaan. Tavoitteena on kuitenkin, että ennen vuotta 2018 asuntolaina on maksettu kokonaan pois ja uskon siinä onnistuvanikin. Nyt tarvitsisi vain saada pidettyä molempia asuntoja pystyssä vielä 7-8kk. Onneksi toiseen asuntoon tulee nyt elokuun aikana uusi vuokralainen, ja toivottavasti viihtyy ainakin maaliskuuhun asti. Tulevalle ostajalle toki parempi, jos jatkaa vuokralaisena vielä pidempään. Toivon vaan, etten itse joudu enää etsimään uutta vuokralaista sinä aikana kun asunto on minulla.

Joten summarum, summarum. Kun myyn asunnon, saan hyvin realisoitua rahaa jolla saan maksettua toista lainaani pois. Pääomatuloni myös näin ollen tippuu, ja saan ensivuonna nostettua opintotukea ja pystyn keskittymään täysillä opintoihin. Olen budjetoinut, että pärjään opiskeluaikana n. 800-900€ kuukaudessa. Tähän tarvitsisi tehdä iso määrä töitä, jos opintotukea ei saa lainkaan. Kun opintotukea saa nostaa, voin laittaa työtunnit inhimillisemmälle tasolle. Lisäksi kun saan toivottavasti toisen asuntolainan maksettua mahdollisimman pian kokonaan pois (parin vuoden sisällä), alan saamaan vuokratuottoa jolloin en ole niin riippuvainen ansiotuloista opintojen aikana. Näin olen asian ajatellut ja se kuulostaa korvaani tällä hetkellä ihan järkevältä.

Uskon, että taloudellisuuden ja säästämisen kannalta on tärkeää, että osaa miettiä tekemisiään ja sijoituksiaan monelta eri kantilta. Tarvitsee osata ottaa tarvittaessa askel taaksepäin ja katsoa hetken paikallaan mitä olisi järkevää seuraavaksi tehdä. Uskon, että tärkeä taito on joskus osata jarruttaa ja luopua ajoissa. Minulle on tärkeää, että saan pidettyä talouteni tarpeeksi hyvänä myös opintojen aikana enkä elä ihan viimeisillä senteilläni ja joudu taloudelliseen ahdinkoon omien sijoituksieni vuoksi. Vaikka toisinaan teen nopeita sijoituspäätöksiä, olen kuitenkin ihminen joka haluaa pelata varman päälle kun on kyse rahasta. Kun alkaa tuntua huonolta idealta, pitää muuttaa toimintasuunnitelmaa.

Kun ja jos opintojen aikana jää ylimääräistä rahaa, aion varmaankin alkaa säästämään esim. 100€/kk johonkin rahastoon. Tai ehkä ostan osakkeita isommalla könttäsummalla kerralla, en ole ihan varma. Se pitää kuitenkin olla rahaa, jota en tule lähiaikoina tarvitsemaan muualla vaan haluan tehdä pitkäjänteistä sijoitustyötä. Aion myös alkaa säästämään rahaa tulevaisuuden haavettani varten - mieheni kanssa yhteinen talo maalla. En ole vielä päättänyt millaiselle tilille tälläistä summaa olisi järkevä alkaa säästämään nyt kun ASP-tili ei ole vaihtoehto koska ensiasuntoni on jo hankittu. Aion myös opintojen aikana pyrkiä nauttimaan elämästä. Tulevaisuudessa kun valmistun ja toivottavasti löydän työpaikan, niin voisin kuvitella ostavani sijoitusasunnon jostakin pienestä kaupungista jossa on esim. ammattikorkeakoulu/yliopisto.

Mutta nyt nämä raskaat ja tylsät jaarittelut tähän. Toivottakaa minulle tsemppiä maaliskuulle asti. :) Säästöpossun ähkyn kasvattamista jatketaan edelleen, mutta hieman eri strategialla ja eri tarkoitukseen. Ensikerralla teen postauksen opiskelijabudjetistani. Tämä oli vähän tälläinen päänselvittely postaus jossa teen tilannepäivitystä, että missä mennään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Pidetäänhän blogin kommenttien sisältö asiallisena. Kiitos.