tiistai 4. elokuuta 2015

HAASTE: Kuinka paljon rahaa vuodessa vaatteisiin?

Paljonko te kulutatte rahaa vuodessa vaatteisiin?

Pohdin suihkussa ollessani, että haluan haastaa itseni kunnolla liittyen tähän blogiin ja rahan säästämiseen. Mietin elämääni, että mihin menee eniten sellaista ns. turhaa rahaa. Se on valitettavasti vaatteet. Nykyään ei mene enää niin paljoa, mutta aikaisemmin on mennyt tuhottomasti rahaa. Aivan järkyttävästi, tekee oikein pahaa edes ajatella.



Aikaisemmin nuoruudessani, kun etsin vielä paikkaa maailmasta tuhlasin isojakin rahoja vaatteisiin. Minua ollaan koulukiusattu nuoruudessani, joten kun aloin itsenäisesti tienaamaan rahaa niin aloin myös tuhlaamaan järkyttävästi vaatteisiin. Oli hienoa, kun sait itse päättää mitä puet päällesi. Kukaan ei tulisi enää ikinä kiusaamaan siitä, että miten pukeudun. Kukaan ei enää ikinä tulisi nauramaan minulle sen vuoksi, että miten pukeudun. En ole rikkaasta perheestä, joten vaatteisiin ei ollut varaa tuhlata rahaa kuten muilla. Minulla oli perusvaatteet joita käytin, enkä ollut kovin muotitietoinen nuorena. Nyt kun myöhemmin asiaa ajattelen, niin pukeuduin ihan kuin muutkin. En siis pukeutumisellani eronnut porukasta juurikaan, vaikkei rahaa shoppailuun ollutkaan. Toki kiusaaminen ei ole oikeutettua, vaikka olisinkin pukeutunut jotenkin räväkästi. En ollut rikkinäisissä/sotkuisissa vaatteissa, mutta jostain syystä minut valittiin kiusaamisen kohteeksi. Eihän sen ikäinen tyttö voinut ymmärtää, että mikä tässä on homman juju, että miksi pilkataan. Nyt myöhemmin sen vasta ymmärrän (joten kuten), että välttämättä millään pukeutumisella/persoonalla ei ollut mitään merkitystä, vaan sattumalta kohde satuin olemaan minä. Se olisi voinut olla myös kuka tahansa muu. Homma siis lähti käsistä, kun sain itse käyttää tienaamani rahat miten halusin eikä kukaan ollut vahtimassa. Etsin kai jotain yhteiskunnan hyväksyntää, koin ettei kukaan voisi minusta pitää ellei minulla ole viimeisemmän muodin mukaiset vaatteet. En halunnut, että menneisyys toistaa itseään ja joutuisin taas pilkkaamisen kohteeksi. Kai yritin uusilla vaatteilla myös täyttää jotakin aukkoa elämästäni ja pönkittää itsetuntoani.

Nyt myöhemmin olen tullut järkiini enkä enää käytä vaatteisiin järkyttävästi rahaa. Tämä johtuu kai osittain siitä, että olen lopettanut alkoholin käytön jonka vuoksi en baareissakaan juuri käy. Tosi usein tuli mietittyä nuoruudessa vain, että haluan shoppailemaan jotta on jotain päälle puettavaa sitten ensi kerralla kun lähtee baariin. Nyt kun en enää viihteellä oikeastaan käy, niin ei tarvitse sinnekkään miettiä vaatteita. Vaatekaappini on siis todella paljon tullut käytännöllisemmäksi, se sisältää pääasissa vain käyttövaatetta ihan jokapäiväiseen arkeen. En juuri vietä aikaani kuin koulussa, töissä, tallilla, lenkillä, kuntosalilla tai kotona/kavereilla. Näihin yhteenkään ei kovin erikoisia vaatteita tarvita. Koulussa pyrin käyttämään suht siistejä vaatteita, joilla on mukava olla. Sama pätee myös työelämässä, mutta työskentelen työpaikassa jossa on työvaatteet joten tätä "ongelmaa" ei ole. Kotona/kavereilla hengatessa kuljen todella rennoissa vaatteissa, eikä minulla ole niin väliä mitä päälläni on. Tallilla/lenkillä/kuntosalilla on vermeet tilanteen mukaan, muttei sielläkään tarvitse olla mitään kivaa ja hienoa, vaan enemmänkin kestävää ja käytännöllistä.

Olen jotenkin nykyään paljon varmempi sekä "sinut" itseni kanssa, joten myös pukeutuminen on helpompaa. Tajuan sen, että olen yhtä hyvä ihminen pukeuduin sitten miten vain. En ole yhtään sen huonompi ihminen, vaikka en ostaisi joka kuukausi uusia vaatteita tai pukeutuisi uudemman muodin mukaan. Minun elämääni helpottaa myös se, että en halua edes seurata muotia. Olen enemmän sellainen "vastarannankiiski", että rakastan tehdä asioita hieman erilaisella tavalla kuin muut. Tykkään nykyään ihmisestä kuka olen, sekä osaan nykyään toteuttaa itseäni haluamallani tavalla. Hyvin harvoin koen vaatekriisejä, vaan minulla on hyvä olla omassa kropassani ja omassa pukeutumistyylissäni. Plussaa ehdottomasti on, että pukeutumistyylini on nykyään hyvin käytännönläheinen, mukava ja rento, sekä halpa. Pidän omasta pukeutumistyylistäni, sekä siitä miten itseäni toteutan. Minulla ei siis ole mitään huonoa sanottavaa nykyisestä tilanteesta, vaikken rahaa tuhlaakaan vaatteisiin kuten ennen. Oikeastaan olen vain tyytyväinen, että sain kasvettua tavasta pois. Vähän harmittaa, että en ymmärtänyt tätä aikaisemmin. Mutta toisaalta parempi kai näin päin, kuin että harrastaisin vaatteisiin tuhlaamista edelleen ja kierisin jossakin pikavipeissä/velkakierteessä. Parempi siis tehdä parannus myöhään kuin ei milloinkaan!

Oma veljeni on myös kiinnostunut säästämisestä, mutta olemme tämän vaatelinjan kanssa hieman eri mieltä. Hän suosii kallista mutta laadukasta (tai sanotaanko, että hinta/laatusuhteeltaan hyvää ja kestävää - eli usein myös hintavampaa kuin tavis halpismerkki), kun taas itse suosin halpaa. Hän siis ennemmin ostaa kerralla hieman kalliimpaa, koska tämä laadukas vaate kestää monen monta vuotta. Itse taas tyydyn oikeastaan melkein aina halpismerkkeihin, koska koen että saan sieltä ihan hyvää vastinetta rahoilleni (ainoastaan olen yrittänyt karttaa halpismerkkejä heidän käyttämien työolosuhteiden vuoksi!). Vaikka halpismerkki onkin huonompi laadultaan, on se mielestäni silti hyvä hinta/laatusuhteeltaan. Koska en tarvitse extralaadukkaita tuotteita, niin halpismerkki käy hyvin. Nekin ovat uskomattoman kestäviä kunhan valitsee tuotteen oikein. Tottahan se on, että laadultaan se saattaa olla hieman huonompi, mutta minun käytössäni se kestää kuitenkin monta vuotta! Vaate on elämässäni melkeinpä ikuinen, sillä monta vuotta menee ennen kuin se on siinä kunnossa ettei sitä voi käyttää. Ja kun vaate menee näin huonoksi, kelpaa se minulle esim. koti/tallivaatteeksi, ja kun se ei enää kelpaa siihenkään niin tehdään vaikka matonkuteita ja virkataan matto. Jos ostan paidan H&M:stä tänäpäivänä 10€:lla ja käytän sitä edelleen 10 vuoden päästä, niin koen sen olevan hinta/laatusuhteeltaan hyvä sillä on varmasti täyttänyt tuo 10€ tehtävänsä. Toki jos alamme pohtimaan noita halpismerkkien yrityksen toimintaa syvemmin, niin en suosi ks. yrityksiä. Kuluttamiseni on siis hieman ristiriitaista näiden takia. Suosin halpismerkkejä, koska se on halpaa mutta en kuitenkaan haluaisi suosia niitä koska työntekijöillä ei ole kovin hyvät oltavat.

Minun vinkkini "vaatetalouteen" liittyen:

1. Ymmärrä kuka olet, ja millainen ihminen haluat olla. Miten haluat tuoda tätä esiin pukeutumisellasi? Millaisissa vaatteissa koet olosi mukavaksi ja tiedät, että ne tulevat myös käyttöön? Jos keksit vaatteelle vain pari käyttötarkoitusta, älä osta sitä. Uskon, että se jää kaapin pohjalle käyttämättömäksi. Älä osta jotain mikä ei ole sinua vain siksi, että se on muotia tai koska muutkin pukeutuvat näin. Oma mukavuus ja vaatteiden todellinen käyttötarve on lähtökohta! Älä osta vaatteita "sitten kun" tai "sitten jos" tarkoitukseen.

2. Suosi kirpputoreja. Sieltä saa todella hyväkuntoisia vaatteita pilkkahintaan. Esimerkiksi uudenveroinen neule maksaa kirpputorilla 1€ kun taas kaupassa se voi olla 30-40€. Vaatteet jotka vaativat istuvuutta (esim. farkut) suosittelen edelleen silti ostamaan liikkeestä, jotta ei tule hutiostoja. Farkkujen sopivuus on kuitenkin tärkeää.

3. Muista, että ihminen pärjää yllättävän pienellä vaatevarastolla. Vaatekaapissa ei tarvitse olla 10 farkkuja, 50 neuletta tai 30 toppia. Uskon, että pienemmälläkin varastolla pärjää. Tämä johtaa helposti siihen, että vaatteita pyörii kaapissa käyttämättömänä viemässä tilaa.

4. Ennen kuin ostat uusia vaatteita, mieti olisiko sinulla vaatekaapissa jo vaatekappale joka ajaisi saman asian? Samoin kannattaa miettiä toisin päin, jos ostat uuden vaatekappaleen olisiko kaapissasi jokin vanha vaatekappale jonka elämänkaari on jo täynnä ja sen voisi kierrättää seuraavalle? Useinkaan vanhat vaatteet eivät tule enää käyttöön, vaan tämä uusi menee aina etusijalle.

5. Käy vaatekaappi läpi tietyin väliajoin. Uskon, että löydät joitakin vaatteita jotka ovat unohtuneet vaatekaappiisi. Kannattaa tehdä myös inventaario, ja laittaa sellaiset vaatteet kiertoon mitä et enää käytä. Jos et ole tarvinnut vaatetta vuoteen, tulet sitä tuskin tarvitsemaankaan. Älä ala tunteelliseksi, sillä materia ei rakasta sinua takaisin.

6. Hanki kunnon juhlavaatteet. Tämä on ollut hankala kohta elämässäni tähän asti. Aina tulee yhtäkkiä häitä tai syntymäpäiviä, jonne ei ole mitään vaatteita! Osta joku perusvarma mekko, jota voin käyttää tilaisuudesta toiseen. Aina ei tarvitse olla uutta mekkoa, vaan saat tuunattua asuasi eri asusteilla/kampauksella/meikillä hyvin. Ihmiset myös unohtavat millaiset vaatteet sinulla oli aikaisemmissa juhlissa, koska häitä ei ole säännöllisesti vuoden välein. Mielestäni kannattaa panostaa yhteen hyvään juhla-asuun, kun ostaa aina uusi ja näin ollen käyttää suunnattoman paljon rahaa juhlapukeutumiseen. PS. Juhlavaatteita saa usein halvalla kirppiksiltä, huuto.netistä tai esimerkiksi Facebookin osto/myyntiringeissä.

7. Minimalismi on hyvä asia vaatekaapissakin. Kuten ylhäällä sanoin, ihminen pärjää yllättävän pienellä vaatevarastolla. Itse ainakin käytän usein samoja vaatteita, ja loput unohtuvat kaapin pohjalle. Kannattaa siis minimoida varasto ja keskittyä vaatekaapin laatuun. Tee kunnon perusvarasto, jonka avulla alat rakentamaan päivittäistä arkipukeutumistasi. Pari luottoasua on jo hyvä lähtökohta. Kukaan ei katso sinua vaikka käyttäisit samaa paitaa useastikin.

8. Mieti mitä tarvitset oikeasti ja mihin tarkoitukseen vaate tulee. Jos etsit urheiluvaatteita, turha mennä etsimään niitä juhlavaatteiden alerekiltä. Keskity siis olennaiseen - siihen mitä tarvitset. Ei siihen mitä olisi nyt halvalla saatavilla.

9. Älä osta, jos et oikeasti tarvitse. Käytä vaatteet loppuun, joita kaapissasi jo on. Kun näiden käyttöikä elämässäsi tulee päätökseen: KIERRÄTÄ! Älä jätä lojumaan vaatteita itsellesi, joilla ei ole minkäänlaista käyttöä. Älä myöskään hanki vaatteita, joita et tarvitse. Pieni vaatevalikoima keventää myös omaa mieltä!

10. Älä osta vaatteita jotka eivät palvele sinua nyt. Älä osta salivaatteita, jos et ole vielä kertaakaan käynyt salilla etkä tiedä pidätkö siitä oikeasti. Ensimmäisen kerran voit olla varmasti myös huonommissa vaatteissa. Älä osta vaatteita, jotka mahtuvat sinulle sitten kun olet laihduttanut. Osta vaatteita, joita pystyt käyttämään juuri tällä hetkellä tämänhetkisessä elämässäsi.

11. Jos tarvitset jonkun vaatteen, kiertele ensin kirpputorit jos löytyisi sopivaa/saman asian ajavaa. Huuto.netistä sekä Facebook ringeistä saa myös kattavasti paljon erilaista hyväkuntoista vaatetta.

12. Suosi paria luotto vaatekappaletta, kuin miljoonaa suht hyvää. Eli siis osta pari paitaa joista oikeasti pidät, kuin että haalit esim. alennusmyynnistä 20 erilaista paitaa joista pidät jollain tavalla ja uskot niiden päätyvät joskus päällesi.

13. Suosi helposti yhdistettäviä vaatekappaleita. Eli vaatteen tulisi sointua sinun perus vaatevalikoimaasi hyvin. Turha ostaa vaatetta, jota et voi käyttää minkään muun vaatteen kanssa jotka omistat.

14. Pukeudu miten haluat. Etsi vaatteita siis sen mukaan millaisista vaatteista pidät. Älä anna yhteiskunnan pompotella sinua pukeutumisen suhteen! Olosi kuuluu olla hyvä vaatteissasi.

15. Pukeutuminen ei ole aina vakavaa. Voit leikitellä ideoilla ja käyttää mielikuvitusta. Kaiken ei tarvitse sointua yhteen 100%, vaan ehkä pukeutumisesi idea voisikin olla se, että uskallat käyttää hieman erilaista otetta kuin muut?

Tämän tiimoilta, haaste itselleni: Käytän 01.09.2015-31.08.2016 välisenä aikana (1 vuosi) vaatteisiin maksimissaan 300 euroa. 

Aika hurja haaste itselleni, sillä epäilen minulla menneen viime vuoden aikana vaatteisiin jotain 1000-1500 euroa. Todella paljon siis minun mielestäni. Ainoa muutos edelliseen on kyllä se, että olen nykyään ostanut vaatteita vain oikeeseen tarpeeseen. Noista ostamistani vaatteista on edelleen kaikki käytössä siis. Tästä tulee nyt iso ryhdistäytymisliike, katsotaan kuin ämmän käy! :D Tulen kertomaan haasteen edistymistä täällä blogissani. Lisäksi ks. summaan saan lisätä myymieni vaatteiden rahamäärän. Eli jos päätän myydä jotain käytettyjä vaatteitani pois, saan ks. rahamäärällä ostaa uusia vaatteita tarpeeseen.

Vaikka pyrin pitämään vaatekaappini yksinkertaisena, uskon että seuraavan vuoden aikana minun pitäisi hankkia seuraavat asiat:

- koulureppu
- farkut
- toppeja (vanhat ovat menossa rikki)
- treenitrikoot, lenkkarit sekä joitakin uusia tallivaatteita jos hevosharrastus jatkuu talveen (tilanteet ovat aina muuttuvia, joten ei tiedä mihin tämä kehittyy)
- bikinit (minulla on 10-kortti uimahalliin muttei sopivia bikineitä)
- alusvaatteita
- talvikengät
- takki syksyksi

Saa siis nähdä kuinka käy. Muulla vaatevarastollani pärjään luultavasti moitteettomasti, mutta joitakin hankintoja on tehtävä. Suurin osa yllämainituista hankinnoista on myös sellaisia, joita ei käytettynä löydä. Mutta nyt eletään siis nuukasti ja ostetaan vaatteita vain tarpeeseen. Katsotaan mikä on tilanne syyskuussa 2016! Voin kertoa, että tämä tulee olemaan todella vaikea haaste minulle. Suurin rahamäärä turhuuteen on elämässäni edelleen mennyt vaatteisiin vaikken mielestäni enää shoppailekkaan paljoa. Aion myös yksinkertaistaa nykyistä vaatevarastoani tulevaisuudessa, joten toivotaan että saan hieman niistä rahaa tarvittaviin vaatteisiin koko seuraavaksi vuodeksi. En ole myös ks. summaan laskenut esim. poikaystävälle ostettuja vaatteita. Usein ostan hänelle synttäri/joululahjaksi jotain tarpeellista; vaatteita. Niitä en laske nyt tähän budjettiin mukaan.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen haaste! Itse en osaa edes arvioda, minkä verran kulutan vaatteisiin vuodessa rahaa. En ole kuitenkaan koskaan erityisemmin tuhlaillut vaatteisiin.

    Tässä oli hyviä vinkkejä perusvaatevarastoon. Tällä hetkellä tuntuu, että käytän hyvin pientä osaa omista vaatteistani ja valtaosa lojuu kaapin perällä käyttämättöminä. Ne ovat joko epäsopivia tai muuten epämieluisia. Pitäisi käydä läpi koko varasto ja karsia turhat pois, tunteilematta :D

    VastaaPoista
  2. Juurikin näin. :)

    En itsekään ole mielestäni lähiaikoina tuhlannut vaatteisiin enää niin paljon kuin ennen, mutta ihan huomaamatta vuodessa saa menemään isojakin summia jos ostat kaikki vaatteet uusina kaupasta. Nykyään suosin paljon kirpputoreja ja olen saanut vaatevalikoimani siihen kuntoon, että niitä voi yhdistellä helposti joten ei ole tullut edes oikein tarvetta että pitäisi saada jotakin uutta.

    Tämä on tosiaan mielenkiintoinen haaste myös itselleni, koska en ole tarkkaan laskenut euroja paljonko olen tuhlannut vaatteisiin viimeisen vuoden aikana. Voi tulla siis tiukkaakin, mutta plussana on se, että tulee ostettua vaan ne tärkeimmät ja miettii rahankäyttöä oikeasti. Vaatteet tulee myös ostettua tarpeeseen, kun on tietty budjetti jota tulee noudattaa. Saa nähdä kuinka käy, mutta yrittää aion ainakin. :) Minulla on myös paljon tarpeetonta vaatetta odottamassa kirpputorille pääsyä.

    Olen myös itse huomannut, että käytän niitä samoja vaatekappaleita päivästä toiseen, ja tämä skaala on todella pieni. Toki se vaihtelee vuodenaikojen mukaan, mutta muuten pärjään melko pienellä. Toisinaan tehnyt joskus niitä hutiostoja, jolloin vaate ei edes päädy käyttöön vaan jää kaappiin käyttämättömänä. Siksi nykyään pyrin miettimään mihin oikeasti tuhlaan rahani.

    Mukavaa elokuun jatkoa. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Pidetäänhän blogin kommenttien sisältö asiallisena. Kiitos.