Työnarkomania

Minulla on tällä viikolla vapaapäivä sekä tänään keskiviikkona, että sunnuntaina. On todella iso miinus työssäni, että näitä vapaapäiviä ripotellaan sinne sun tänne, eivätkä useinkaan ole peräkkäin.  Nämä päivät on niitä, että periaatteessa ei pysty ihan täysillä palautumaan töistä niin kuin haluaisi. Vuorotyön huonopuoli on sen hektinen olemus, tuntuu että elämään ei saa mitään säännöllisyyttä vaan ollaan töissä todella vaihteleviin aikoihin. Myös rutiinin puuttuminen vapaapäivien sijainnissa saa pään sekaisin. Unelmahan olisi, että olisi arkisin töitä ja viikonloput vapaina. Vuorotyö minua ei haittaa, jos se olisi järjestetty inhimillisesti kuten viikko aamua, viikko iltaa jne. Meillä saattaa pomppia nykyisessä työssä illasta aamuun ja aamusta iltaan, jolloin yöunet toisinaan jäävät todella lyhyeksikin.

Eilen minulta pyydettiin, että jättäisin vapaapäivän väliin ja tulisin töihin. Hetken aikaa epäröin rahankiilto silmissäni, että pitäisikö. Voin valaista, että olen ollut todella ahne töiden suhteen kun katsoo menneisyyttäni. Olen ottanut aina kaikki vuorot mitä mahdollista, ja toisinaan tehnyt tuplavuoroakin. Syynä tähän ei ole se, että nautin työnteosta tai olisi rahahuolia vaan olen elänyt henkisesti taloudellisessa ahdingossa (olen oppinut isältäni ajatustavan, että kaikki raha on tervetullutta joten kaikki "mahdollisuudet" on otettava vastaan, kun sitä rahaa voisi ansaita, koska voi tulla aikoja jolloin ei pysty rahaa ansaitsemaan) ja kuvitellut, että tarvitsen kaiken ylimääräisen rahan JOS tulevaisuudessa kuitenkin sattuu jotain. Tosinaan olen nuoruudessani pelännyt sitä, että jos joudun tyhjän päälle eikä olekaan rahaa/töitä. Tämän vuoksi olen ollut hyvin lojaali työnteolle, ja pyrkinyt saamaan taloudellisen tasapainon elämääni. Olenkin saanut ihan hyvin, sillä epäilen ettei minulla olisi esim. näitä asuntoja ostettuna, ellen tunnollisesti olisi tehnyt todella paljon töitä - ja näin ollen saanut rahaa säästöön isojakin summia. Olen kuitenkin menettänyt paljon vapaa-aikaa elämästäni enkä ole aina ylpeä siitä, että olen laittanut rahan etusijalle vaikka periaatteessa ei ole ollut tarve. Päähäni oli vain jäänyt asenne, että kaikki ylimääräinen mulle kiitos..

Nyt vanhempana asiaa on alkanut ajattelemaan hieman eri tavalla. Okei olen vasta 22v, mutta kai tässä muutamassa vuodessakin saa sitä elämänkokemusta että osaa miettiä asioita hieman eri kantilta nykyään. Ajattelen nykyään, että ihmisen tärkein asia elämässä on aika. Sitä et saa takaisin, vaikka kuinka haluaisit palata menneisyyteen - se ei palaa. On siis tärkeä miettiä mitä sinä teet juuri nyt tämän hetkisessä elämässäsi. En tarkoita, että jokaisen pitäisi heittäytyä työttömäksi ja tehdä joka päivä 100%:sti vain sitä, mistä nauttii ja mitä haluaa. Fakta on se, että töissä on käytävä jotta tulee taloudellisesti toimeen. On kuitenkin annettava suuri paino myös vapaa-ajalle, sillä se on todella suuressa merkityksessä elämässäsi miten aikasi kulutat. Sitä et saa takaisin vaan se on tässä ja nyt. Pointti on se, että eläkää elämäänne kuin tänään olisi viiminen päivä. Nauttikaa harrastuksistanne, perheestänne ja ystävistänne. Työ ei ole elämän tärkein asia, vaan siitä pitää osata myös irtaantua. Se ei ole elämän tärkein asia, vaikka olisit löytänyt hyvän työn jonka tekemisestä nautit. Elämässä pitää olla muutakin. Se raha, joka työnteosta tulee ei korvaa menetettyä vapaa-aikaa, että olisi sen arvoista heittää tämä tärkeä aika hukkaan.

Myönnän kyllä, että tämäkin on hieman kaksipiippuinen juttu. Tottakai jos on rahahuolia tai tarvitset enemmän työtunteja niin kannattaa ottaa ne ylimääräiset vuorot vastaan ennemmin kuin joutua esimerkiksi velkakierteeseen. Mutta hieman tilanteen mukaan asiaa pitää miettiä. Tekstillä tarkoitan, että koko elämäänsä ei kannata uhrata työnteolle, sillä se ei sinun hautakivessäsi tule lukemaan. Kun olet koko elämän vaan tehnyt töitä ja tienannut rahaa, niin missä vaiheessa nautit siitä rahasta ja elämästä? Et siellä haudassa ainakaan. Jokaisen tulee saada tasapainoon oma työnsä sekä oma vapaa-aikansa. Olen oppinut sen, että kultainen keskitie on olemassa. Se pitää vain löytää.

Aikaisempaan palatessani, minulla on ollut aikanaan aivan järkyttävän huono taito sanoa EI. Olen saanut työpaikallani sen maineen, että suostun aina vuorojen vaihtoon/extra työvuoroon jos pyydetään. Ehkä kuvittelin saavani tällä jonkun sädekehän pääni päälle, mutta todellisuus on se, että kukaan ei ole kiitollinen sinulle uhrautumisesta kuin sen yhden sekuntin. Ei sinua myöhemmin muisteta siitä, vaikka olisit kuinka työnvuorojen haalija tai vapaapäivien uhraaja. Ei näitä kauaa muisteta, ja joustoa ei tule toiseen suuntaan. Olen siis oppinut, että en ainakaan tee töitä toisten vuoksi. Teen ne oman fiiliksen mukaan, jos haluan niin tulen. Mutta mitään muuta en tällä etsi.

Toisinaan olen ottanut vuoroja vastaan sen extrarahan vuoksi. Mutta alani on kyllä niin matalapalkkainen, että ei ole järkevää työskennellä 7 päivänä viikossa. Vaikka nyt voisi kuvitella, että tulevan opiskelijan kannattaisi haalia kaikki ylimääräinen raha kassaan ennen opintoja. En kuitenkaan jaksa, sillä olen henkisesti aivan loppu jos olen töissä joka päivä ja tämä tulee heijastumaan jaksamiseeni opintojen aikana. Oma jaksaminen elämässä on myös todella tärkeä asia ja sitä pitää kuunnella sekä ymmärtää. Mikään työ ei ole sen arvoista (tai raha), että kannattaisi ajaa itseään burn outin partaalle. Oma terveys on elämässä tärkein asia.

Odotan vain opintoja, että ne alkavat ja antaa työnäkymiä vähän muualle. Tottakai olen tyytyväinen, että minulla on työpaikka ja säännölliset tulot. Mutta olen tällä hetkellä myös niin kyllästynyt työhöni, että en halua viettää siellä ylimääräistä aikaa ilman kunnon korvausta. Eli vaikka hieman onkin rahan menoa tässä, tiedän talouteni olevan siinä pisteessä että pärjään ilman tätä järjestöntä työvuorojen tekemistä kunhan hieman järjestelen asioita. Sitten kulutetaan hieman vähemmän jos tekee tiukkaa. Pistän vapaa-ajan tällä hetkellä itse tärkeämmäksi verrattuna työn tekoon. Pystyn tällä hetkellä elämään ihan normaalia ja tasapainoista elämää pienilläkin työtunneilla, joten en näe syytä miksi niitä ottaisin lisää. Toki lainat yms. tulisivat maksettua aikaisemmin, mutta en voi ikuisesti ajatella tällä tapaa vaan pitää muistaa myös elää. Kaikki raha-asiat ovat kuitenkin tällä hetkellä ihan hyvässä järjestyksessä ja helpotusta tulee tulevaisuudessa lisää kun myyn toisen asunnon. Pystyn elämään tällä hetkellä tosi pienillä tuloilla.

On muuten vapauttava taito tajuta tämä asia. Olen todella muuttunut nainen verrattuna 5 vuoden takaiseen. Jotenkin ymmärrän nykyään, että elämä kantaa aina jollakin tapaa ja eteenpäin mennään. Olen oppinut, että minun ei tarvitse aina pitää kaikkia lankoja käsissäni ja kontrolloida kaikkea. Elämä menee eteenpäin silti, vaikka en kaikkea organisoisi 100%:sti kuntoon. Olen yleensä pitänyt itseäni rentona ja stressittömänä tyyppinä, mutta olen nyt vasta tajunnut itse millainen kontrollifriikki olen ollut, mutta en ole vaan tajunnut sitä itse. Tärkein paino elämälläni on ollut viimeisen viiden vuoden aikana työ ja raha. Olen parhaimpana kuukautena ollut 18 päivää putkeen töissä, ilman minkäänlaista ylityökorvausta. Olen tehnyt usein myös kahta työtä päällekkäin elämässäni, tai uhrannut vapaa-aikani siihen että menen koulun jälkeen töihin. Tulevat opinnot aion laittaa ehdottomasti etusijalle ja vähentää töissä käymistä sekä arvostaa vapaa-aikaani. Nyt elämäni on mennyt päälaelleen, nautin pienistä asioista ja hetkistä ilman sitä kauhee stressiä ja huolta esimerkiksi rahasta. En arvosta vapaa-aikaa siksi, että minulla olisi jotain kauhean tärkeääkin tekemistä silloin. Arvostan vapaa-aikaani, koska pidän siitä että saan olla tekemättä mitään tai saan tehdä niitä asioita, joita siinä tilanteessa haluan.

Arvostan omassa asenteessani myös sitä, että vaikka blogin idean mukaan tavoitteeni on säästää rahaa niin tulen toimeen yllättävän pienellä. En kaipaa siis esimerkiksi taloudellista riippumattomuutta, vaan olen asennoitunut siihen että eläkeikään asti tehdään töitä. Ei se minua haittaa, olen ihminen joka ei jaksaisi joka päivä könöttää kotonakaan. En kaipaa uutta taloa, en uutta autoa en miljoonia euroja rahaa. Tavoitteenani on "huolettomat päivät" jolloin rahaa on riittävästi, mutta en halua että sitä on ns. liikaa. Se riittää, että tulemme hyvin toimeen ja saamme tehdä elämässämme niitä asioita joista nautimme. En kaipaa kahden kuukauden välein uutta etelänmatkaa, en kaipaa hulppeaa uutta taloa. Minulla ei siis ns. rahallisesti ole unelmia elämässä muuta, kuin että pärjäämme. Suurin unelmani on elämässä omakotitalo maalla sekä pari hevosta. Tähänkään ei tarvitse rahallisesti investoida todella suuria summia, vaan tämä on sellainen toteutettavissa oleva unelma, toivottavasti. Arvostan siis itsessäni sitä, että en aina vaan halua lisää ja uutta. Minulla on tietyt päämäärät joita haluan seurata. En vaadi siis uusia asioita elämääni vaan nautin täysin rinnoin näistä vanhoista. En ole rikas, enkä siltä halua näyttääkään. Haluan tavallisen elämän ja koen olevani vaatimaton "mieleltäni".

Elämä on kuitenkin lyhyt ja siitä tulee osata nauttia täysin rinnoin, koska ei tiedä milloin on liian myöhäistä. :) Toki annan arvon vielä rahallekin; haluan taloudellisen tilanteen jolloin pärjään eikä rahaa tarvitse miettiä joka päivä. En kyllä mieti sitä nytkään, sillä arvostan tätä mitä olen saanut jo haalittua kasaan. Ei minulla nytkään ole vapaapäivänä erikoisia suunnitelmia, aion käydä talilla sekä nauttia tästä aamukahvista (vai päiväkahvi?). Aion käydä koiran kanssa elokuisessa metsässä samoilemassa, ja ajatella kauniita asioita. Tekee tosiaan hyvää pienelle ihmismielelle osata irrottautua arjen paineista toisinaan! Jes, hyvä minä. :) Muistakaa olla myös tyytyväisiä itseenne ja saavutuksiinne, vaikka ne olisivat kuinka pieniä tahansa. Pienikin askel on edistystä sen suuren asian saavuttamiseen, muistakaa se!

Nautinnollista keskiviikkoa jokaiselle! :) Nauttikaa kesän viimeisistä päivistä täysin rinnoin.